Slider

Ikuiset hiussuosikit

heinäkuuta 27, 2020

Saan Instagramissa (@katrikonderla) tasaisin ajoin hiusaiheisia kyselyitä, erityisesti nyt viime keväänä kun tein storyissa useamman hiusaiheisen videotutoriaalin. Tallensin tekemäni kiharatutoriaalin ja likaisten hiusten nutturatutoriaalin muuten talteen Instagramin kohokohtiin, eli ne löytyvät sieltä jos kiinnostaa! Ajattelin vastata näihin kaikkiin kysymyksiin kerralla kirjoittamalla postauksen niistä hiustuotteista, joita aktiivisesti käytän omiin hiuksiini.

Osaa näistä tuotteista olen käyttänyt jo vuodesta 2012, eli huikeat yli kahdeksan vuotta!

Paul Mitchell Hot Off The Press


Paras lämpösuoja ikinä! Tätä olen käyttänyt kymmeniä pulloja siitä asti, kun asuin Lontoossa. Tutustuin tähän alun perin äitini kautta, joka oli ostanut sitä kampaajaltaan. Erityisen tästä tekee se, että tämä tuo hiukselle lämpösuojan lisäksi myös jämäkkyyttä, melkein kuin lakkamaista pitoa. Suosittelin tätä viime tai toissa vuonna parille kaverille ja sieltäkin sateli erittäin kiitollista palautetta, nimittäin millään muulla ei kestä kiharat niin hyvin kuin tällä pohjatuotteena! En vaihtaisi pois, ikinä. Tilaan yleensä ison kasan kerralla *täältä tai *täältä.

Paul Mitchell Super Skinny Serum


Tähänkin tutustuin vuosia, vuosia sitten. Tätä silkkitipoiksikin kutsuttua seerumia levitetään hiusten pituuksiin ravitsemaan ja siloittamaan niitä – toimii myös yöponnarin karhentamiin ja pörheltämiin latvoihin! Tätä voi levittää pyyhekuiviinkin hiuksiin, mutta olen itse tainnut aina levittää vain kuiviin. En muista aina käyttää, mutta kun muistan, hius kiiltää upeasti, pituudet tuntuvat vahvemmilta ja takkuisuus helpottaa. Myös tuoksu on aivan ihana. Ostan tuotetta yleensä *täältä tai *täältä!

Batiste XXL Volume

Tämä on näistä kaikista tuotteista eniten käyttämäni, veikkaan että lähemmäs sata pulloa olen tätä tyhjentänyt vuodesta 2012 lähtien, heh. Olen useaan otteeseen maininnut, että pesen hiukset vain 1-2 kertaa viikossa (useimmiten vain kerran, eli lauantai-aamuisin), ja tämän avulla saan hiukset sekä puhtaammiksi, kevyemmiksi että tuuheammiksi pesujen välillä. Laitan tätä aina myös juuri pestyihin, kuiviin hiuksiin tuuheuttamaan ja ehkäisemään rasvoittumista jo valmiiksi. En vaihtaisi ikinä! Niin paljon helppoa ja edullista volyymia. Tuotetta tilaan yleensä *täältä tai *täältä.

Living Proof Full Thickening Mousse


Tämä on uudempi hiussuosikki, jota olen käyttänyt nyt jokaisen pesun jälkeen noin kahden kuukauden ajan. Olen siis aiemmin pesun jälkeen ainoastaan harjannut hiukset pyyhekuivina ja antanut kuivaa itsekseen, ilman mitään tuotteita. Nyt olen vaihtanut rutiineja siten, että levitän pyyhekuiviin hiuksiin tätä ja alla olevaa toista tuotetta ja föönaan hiukset kuiviksi. Ero on lievästi sanottuna merkittävä! Niin paljon tuuheampi, ja tuuheus kestää useamman päivän, vaikka nukkuisin hiukset auki (mitä välillä teen kiharoita suojellakseni). En varmaan tule tästäkään enää luopumaan. Tilaan moussen yleensä *täältä.

Living Proof Full Root Lifting Spray


Tätä aloin käyttämään samaan aikaan yllä olevan tuotteen kanssa, enkä tiedä, onko tuo mainitsemani volyymi tämän vai ylläolevan vai niiden yhteiskäytön ansiota. Suihkutan kuitenkin tätä ympäri päätä hiusten juuriin ennen föönausta ja volyymi on taattu! Mun mielestä molemmat nämä tuotteet saattoivat olla lämpöaktivoituvia (ehkä?), eli en käyttäisi kuiviin hiuksiin. Tilaan sprayn aina *täältä!

Vitabalans Biotiini Collagen Skin Beauty


Olen käyttänyt enemmän tai vähemmän aktiivisesti Vitabalansin Biotiini Collagen Skin Beauty –valmistetta, joka sisältää iholle, kynsille ja hiuksille vahvistavia ainesosia, kuten kollageenia, hyaluronihappoa, biotiinia, sinkkiä ja C-vitamiinia. Huomaan käytön paksuntaneen hiuksiani ja aktiivisena käyttökautena myös vauvahiukset puskevat otsan reunoilta pituutta nopeammin! Ainoa vika näissä on se, että melkeinpä aina unohdan niiden käytön about kahden kuukauden jälkeen… Lisäksi näitä pitäisi syödä 3 per päivä, ja olen syönyt aina vain 1 / per päivä siksi, että luin ohjeistuksen vasta vähän aikaa sitten, kun tilasin näitä äidilleni paketin :D Ei näin! Toisaalta lupaa hyvää, että huomasin tuloksia jo yhdellä pillerillä, eli nyt tästä alkaa meikäläiselläkin 3 pilleriä päivässä –meininki. Tilaan nämä yleensä täältä.

Hiusdonitsit


Yksi merkittävä tekijä hiusteni katkeilun loppumisessa on varmasti ollut se, että olen siirtynyt käyttämään ponnareiden sijaan hiusdonitseja. Edelleen töissä saatan pitää normaalia ponnaria, koska se on siistimpi, mutta kotiin tultuani vaihdan aina kevyeen donitsiin. Yöksi sidon hiukset kevyesti pehmeällä donitsilla, perinteinen tiukka ponnari tyynyä vasten aiheuttaa ajatuksenakin kylmiä väreitä ja niin paljon katkenneita hiusparkoja…

Toivottavasti tästä löysitte vinkkejä mahtaviin tuotteisiin, jos jokin näistä ei vielä ollut tuttu!

Best 5 of the Week

heinäkuuta 26, 2020

Saunavuoro. Meillä on joka toinen viikko saunavuoro torstaisin (parilliset viikot) ja joka toinen viikko perjantaisin (parittomat viikot). Olen kasvanut lapsuuteni ja nuoruuteni paljon saunovassa kodissa, eli saunavuoro on mulle omasta saunasta haaveillessa ihan elinehto. Niin ihanaa oli päästä taas torstaina saunomaan!

Terassi-ilta vanhojen työkavereiden kanssa. Tiistaina tapasin edellisen työpaikkani vanhoja työkavereita, joista on tullut mulle myös läheisiä ystäviä. Itseasiassa ensi viikolla meillä on Joen kanssa ohjelmassa yhden vanhan työkaverini vauvan ristiäiset, ja musta tulee tämän pikkumimmin kummitäti! Niin suuri kunnia. Tiistaina sain syöttää pientä tulevaa kymmityttöäni ja se oli niin ihanaa seurata, kun toinen mussuttaa tuttipulloa. Sain nuuhkia vauvatuoksua oikein aitiopaikalta!

Going to sauna. We have a sauna shift for our building's private sauna every week and it's so essential for me to go weekly as I've grown in a house that did sauna every evening. It was so lovely to go to sauna again on Thursday.

Outdoor restaurant night with old work mates. On Tuesday I met a bunch of my old coworkers who have become my close friends. I'll actually be the godmother of one of these friend's baby and the christening party is next week. I'm so honoured to be given this job in this small baby girl's path in life. On Tuesday I got to feed her and sniff her head, aww all the baby smells!



Uusi kamera. Olympuksella oli aivan superhyviä kamppiksia tässä heinäkuussa, ja laitoinkin hetken pohdinnan jälkeen tilaukseen uuden kameran. Sain vielä kätevästi vanhasta E-PL-sarjan mallistani hyvitystä pari sataa. En malta odottaa, että se saapuu! Olen aina rakastanut valokuvaamista, mutta viime vuosina se on ihan jäänyt pikaisten iPhonen näpsyjen jalkoihin. Jopa asukuvat olen kuvannut varmaan vuoden päivät vain iPhonella. Uuden kameran myötä aion petrata!

Hyvä sää. Satoi tai paistoi, on tämä viikko tarjonnut meille aivan ihanaa säätä! Rakastan aurinkoa, mutta vielä enemmän itseasiassa oikein ropisevaa sadekeliä, jos olen fyysisesti sisätiloissa. Silloin ei tule paineita keksiä tekemistä ulkosalla eikä iske sitä oikein kunnon fomoa, hehe. Kesäukkoset on mun lemppareita.

New camera. Olympus had some great campaigns going on in July and I decided to order a new one. I also got a few hundred euros of refund from my old E-PL9 which was a great advantage! I can't wait for it to arrive. I've always loved photographing but over the last couple of years it has kind of been overruled by quick iPhone shots. Even with outfit pictures. When the new camera arrives, I'm going to start taking soooo much photos!

Great weather. It's been raining and shining and I love it either way. I almost prefer rain because then I don't suffer from a major fomo, haha. I can just lay indoors without a bad conscience...



Rauhallinen työviikko. Koronakevät otti (sairaala)työssä voimille ja nyt vihdoin heinäkuussa tahti on vähän hidastunut. Puhelin soi huomattavasti vähemmän siksi, että iso osa julkishallinnollisista työntekijöistä lomailee heinäkuussa. On ollut ihanaa vihdoin saada tehdyksi ”sitten joskus kun on aikaa” –listalla olevaa pientä hommaa. Tälläkin viikolla olen käynyt läpi kymmeniä mappeja ja perannut sisältöjä huolella sekä siivonnut laatikostoja ja kaappeja. Niin tyydyttävää! Vielä kun saman jaksaisi tehdä kotona...

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille! Ja hei, kertokaa mikä teidän tämän viikon viisi parasta on ollut?

Calm week at work. Corona times took its toll on me working in a hospital and finally in July things have calmed down a bit. Phone rings way less because lots of people are enjoying their summer holidays. I've been able to do all of those tasks labeled "whenever I have time..." and it's so freaking satisfying.

Have a lovely Sunday evening! Also, tell me, what's been your best five this week?

Shop My Zadaa

heinäkuuta 25, 2020

Koko kevään ja kesän ohjelmassa on ollut viikonlopusta toiseen kuvata ja listata aivan järkyttävän kokoinen kasa kirppistuotteita Zadaaseen. Vihdoin tänään sain tämän urakan ainakin alkuun, jihuu! Lisää on vielä tulossa heti kun jaksan kuvata ja varmasti tasaisesti tämän isomman rupeaman jälkeenkin, eli kannattaa alkaa seuraamaan profiiliani, jos kiinnostaa jatkossakin. :)

Myynnissä on paljon aivan ihania juttuja, jotka eivät enää istu joko kooltaan tai sitten ihan vaan mun nykyiseen tyyliin. Kannattaa käydä täällä tsekkaamassa myytävät jutut, jos mun vaatekaapin sisältö kiinnostaa. HUOM! Koodilla KM6909 saat ilmaisen toimituksen, jos et ole ennen käyttänyt kenenkään alekoodia.

Zadaa-sovellus on muutenkin aivan ihana konsepti, sieltä tulee aika ahkerasti osteltua sitä sun tätä itsekin. Alla muutamia maistiaisia mun myynnissä olevista tuotteista, kaikki on tosi hyväkuntoisia.

This whole freaking spring I've been meaning to photograph and upload some wardrobe items to sell them on my Zadaa account. Finally I started the project! You can see all the items I'm selling in here!

Vinkkejä vaatehuoltoon

heinäkuuta 23, 2020

Vaatekaupoissa työskennellessäni sain paljon koulutusta vaatteiden oikeanlaisesta huollosta ja musta oli aina aivan ihana keskustella näistä aiheista asiakkaiden kanssa. Moni ei esimerkiksi tiennyt, että farkut täytyy pestä kaikkien muiden ohjeiden lisäksi myös nappi auki, kuten myös kaikki muut napilliset vaatteet.

Oli aina ilo kuulla kanta-asiakkailta, kuinka he ovat oppineet pitämään huolta kauniista tuotteistaan paremmin minun ja kollegoideni vinkkien avulla! Ja siksi ajattelin jakaa samat, sekalaiset vinkit myös tänne blogin puolelle.


Opettele ja lue pesuohjeet


Kaikista tärkeintä on aina perehtyä tuotteen pesuohjeisiin. Jos pesulapun symboleja ei osaa lukea, löytyy netistä paljon erilaisia taulukoita noiden kuvioiden tulkitsemiseen. Esimerkiksi Teknokemian yhdistyksen sivuilta löytyy hyvät ja selkeät ohjeet. Jos olet pessyt tuotteen täsmälleen ohjeen mukaisesti ja se menee pilalle, se kannattaa reklamoida. Myyjä usein tunnistaa väärin pestyn tuotteen, mutta monesti käy myös niin, että tuotteeseen on tupsahtaneet väärät pesuohjeet ja esimerkiksi kutistuminen tai muu ongelma johtuikin siitä.

Aina kannattaa kysyä!

Oikea pesuaine


Markkinoilla on paljon ”kaikelle pyykille sopiva” –tyyppisiä aineita, mutta itse tykkään kuitenkin käyttää eri pyykeille spesifioituja tuotteita ja koen niillä saavani parhaan lopputuloksen. Voi olla, että jos nämä yleispätevät aineet vielä joskus kehittyvät nykyisestä lisää, siirryn käyttämään vain yhtä – vähentäisihän se pullokuormaa kylppärissä. Tällä hetkellä meiltä löytyy kuitenkin omat aineet silkille/villalle, mustalle pyykille, valkopyykille ja värikkäille. Huuhteluainetta en käytä kuin pyyhkeissä ja petivaatteissa, sekä silloin jos koneessa on ainoastaan sifonkia/polyesteria, koska huuhteluaine ei sovellu elastaania sisältäville vaatteille.

Laita pesuainetta mielummin liian vähän kuin liikaa.

Pese mahdollisimman harvoin


Pesen vaatteitani pesukoneessa itseasiassa todella vähän. Farkut pesen pesukoneessa ehkä 2-4 kertaa vuodessa, koska ne pystyy freesaamaan helposti tuulettamalla tai pakastimeen survomalla. Paikalliset tahrat pystyy poistamaan käsin marseille- tai sappisaippualla. Samat ohjeet pätevät neuleisiin ja oikeastaan kaikkiin vaatteisiin, ja meillä on melkein aina joku vaatekappale pakastimessa! :D Ainoastaan t-paidat, alustopit ja puserot pesen 1-5 käyttökerran jälkeen ihan sen mukaan, miten olen hikoillut.


Pesupussin käyttö


Kaikille vähänkään herkemmille vaatteille kannattaa aina käyttää pesukoneessa pesupussia, jotta niihin ei tule mekaanisen pesun aiheuttamaa kulumaa. Mikään ei ole turhauttavampaa, kuin kauniisti laskeutuva sifonkipusero, jonka etumuksen vetää ruttuun yksi ainoa lanka...

Farkkujen pesu oikein


Farkut kannattaa ensinnäkin pestä mahdollisimman harvoin, koska elastaanikuitu (joka tuo housuihin sen joustavuuden) kärsii jokaisesta pesusta. Aika usein riittää tuuletus ja paikallinen tahranpoisto. Jos farkut on kuitenkin ummehtuneen oloiset ja kaipaavat kokonaisvaltaista freesausta, kannattaa ne pestä. Silloin pese ne aina alhaisessa lämpötilassa, ilman huuhteluainetta, nurinperin, vetskari kiinni ja nappi auki.

Tummia farkkuja (ja tummaa pyykkiä yleensäkin pestessä) pestessä varo, ettet laita liikaa pesuainetta, jotta farkut eivät pesun jälkeen ole täynnä vaaleita raitoja.

Neuleiden kuivatus oikein


Neuleet kannattaa aina kuivata vaakatasossa, koska kosteana neule painaa jonkin verran ja kuivuessaan normaalisti roikkuen se sitten viruu. Voit ennen ripustamista vaakatasoon rullata neuleen ison pyyhkeen sisään, jotta pyyhe imee suurimman osan vedestä ja kuivatus vaakatasossa nopeutuu.


Paikallisten tahrojen poisto marseillesaippualla


Käytän itse paikallisten tahrojen poistoon marseillesaippuaa, jota käytettiin myös vaatealan työpaikoissani sovitettujen tuotteiden ikävien meikkitahrojen puhdistamiseen. Yleensä kastelen tahra-alueen, kostutan sormen päät ja pyöritän sormia hetken marseillesaippuan päällä. Sitten vaan hieron tahraa pyörivin liikkein saippuaisilla sormilla ja lopuksi huuhtelen. Toimii 95% tapauksista! Myös sappisaippua on hyvää erityisesti herkemmille materiaaleille.

Kashmirkampa ja nukkaimuri


Pehmeät ja laadukkaatkin neuleet nyppääntyvät herkästi, mutta näillä kahdella työkalulla niitä saa helposti ja nopeasti freesattua. Kashmirkampa sopii sileälle neulokselle, nukkaimuri ”neulotummalle” ja silmukkaisemmalle pinnalle. Molemmilla lähtee irti paitsi nukkaa, myös neuleen imaisemaa irtopölyä! Neule kannattaa aina käsittelyä varten asettaa vaakatasoon tasaiselle alustalle ja kammata/imuroida neuloksen suuntaisesti. Imuria ei saa painaa liian kovaa, ettei se revi lankoja matkaansa.

Kashmirkampoja myy esimerkiksi Stockmann ja Balmuir, ja nukkaimureita esimerkiksi Clas Ohlson. Mun yksi guilty pleasure on myös siistiä sekä mun että Joen kotiverkkareita tuolla nukkaimurilla, se on niin tyydyttävää! :D Ja kashmirkampa toimii huikean hyvin myös villakangastakeille.

+ Lisää vinkkejä?


Vielä viimeisimpänä haluan vinkata aivan mahtavasta verkkosivusta, suomalaisesta Arkivé Atelierista, josta löytyy paljon hyviä vinkkejä vaatteiden ja kenkien huoltoon. Sivusto on tosi kaunis ja todella inspiroi pitämään huolta omista vaatekaapin helmistä! Lisäksi heillä on verkkokauppa, joka myy näihin tarkoituksiin sopivia tuotteita. Niin ihana konsepti, kannattaa käydä katsomassa.

Cottage Weekend

heinäkuuta 21, 2020

Meillä ei ollut suunnitelmissa mökkeillä ennen elokuun alkua, jolloin ollaan molemmat Joen kanssa kesälomalla, mutta kovin lämpöiset sääennusteet houkuttelivat meitä hyppäämään perjantaina autoon ja puksuttamaan kohti Mikkeliä. Samalla kyydillä pääsivät äitini ja hänen miehensä viikonlopuksi mummoni helleseuraksi, mikäs sen mukavampaa!

We hadn’t planned on going to my family summer cottage before August when we are on summer holidays, but last weekend’s weather forecast looked way too hot to stay in the city. So on Friday after my work day we hopped on the car towards Mikkeli and we also gave my mom and her husband a ride to my grandma’s on the same drive.


Mökki on kyllä aina ollut mulle se lempparein paikka maailmassa. Paikka jossa rauhoittua, rentoutua, tehdä erilaisia diy-projekteja, nauttia luonnosta, saunoa puusaunassa ja olla vain. Tänä kesänä tuo mökkirakkaus on korostunut entisestään, kun kaikki matkustusmahdollisuudet ovat pannassa maailmantilanteen vuoksi. Olen tosi kiitollinen, että isäni on meille suvun vanhasta minimökistä rakentanut ja laajentanut melkeinpä kokonaisen lomakylän, ihan omin kätösin.

Our family cottage has been my favourite place on Earth since I was a kid. It’s always been the place to go to relax and calm down, to do all kinds of diy projects, to enjoy nature and wooden sauna and to just hang out and breathe. I’m especially grateful for it now when the corona situation has affected all other travelling possibilities. I’m so thankful for my dad for buying that old mini cottage originally built by my great grandma and expanding and modernizing it into this small “village” with multiple cabins to sleep in.


Tämä reissu oli vain kahden yön mittainen ja saavuttiin perjantai-iltana mökille vasta kahdeksan jälkeen, mutta silti ehdittiin tehdä paljon kaikkea. Saunottiin, soudeltiin, kerättiin mustikoita ja metsämansikoita, ihasteltiin kuumuudessa kärvisteleviä lumpeenkukkia, luettiin kirjoja aurinkotuoleissa ja grillattiin. Grillin kanssa meillä meinasi muuten ensimmäistä kertaa ikinä käydä aika vaarallinen tilanne, hui! Sytytettiin sitä jotenkin väsyneenä ja hitaasti ja kaasua pääsi vuotamaan liian paljon ennen sytyttimen syttymistä ja liekit lehahti. En ehtinyt tajuta kuin oranssit lieskat ja yhtäkkiä näin Joen juoksemassa pää savuten ja kipinöiden toiseen suuntaan!!

This trip was only for two nights and we arrived there pretty late on Friday evening. But we still managed to do lots of things while also relaxing! We did sauna twice, went rowing and admiring the sun burnt water lilies, picked some blueberries and forest strawberries, read books in sun chairs and barbecued. We did have a dangerous occurence with the grill though, for the first time ever!!


Onneksi ei käynyt pahemmin, Joe menetti ”ainoastaan” yhden rivin hiuksia, muutaman yksittäisen kulmakarvan ja toisen käsivarren karvat… Huh. Seuraava mökkireissu siintää kahden viikon päässä, emmekä kumpikaan malta odottaa, koska silloin ollaankin siellä kokonainen viikko! Eikä Joelle onneksi jäänyt tästä grilli-insidentistä isompia traumoja, mä nimittäin en tykkää siitä fyysisestä grillaamisesta yhtään :D

Thankfully nothing worse happened, although Joe did lose a row of hair on his forehead, a few eye brow hairs and some of the hair on his other arm… Whoah. We will head to the cottage again in two weeks and we just can’t wait, because we will be staying there for a week then! And luckily Joe didn't get too badly traumatised by the grill either.

Current Bedroom Update

heinäkuuta 20, 2020

En ole vielä meidän joulukuisen muuton jäljiltä esitellyt uutta kotiamme juuri ollenkaan täällä blogin puolella. Tavarat hakevat vieläkin paikkaansa ja tuntuu, että joka viikko keksinkin vaihtaa asioiden järjestystä tai muita jekkuja! Tätä kyllä taisin tehdä edellisenkin kodin kanssa vielä neljännen vuoden kohdalla. Varmaankin se on niin, että mitä pidempään asunnossa asuu, sitä enemmän sen toiminnallisuudesta oppii?

I still haven’t introduced our home to you guys since we moved in December. Things are still finding their places and every week I invent something new regarding the organization and such… I think in our previous home I did the same for four years but I guess the longer you live and experience the place, the more you learn about its functionality?


Suurimmat huonekalut löysivät kyllä paikkansa täällä uudessa kodissa heti alkuun, mutta yksityiskohdat ja yleinen tunnelma on vielä hakusessa. Tykkään hirveän erityylisistä kodeista, ja se on kyllä tässä tapauksessa tosi iso ongelma! Toisaalta haluaisin aivan todella minimalistisen kodin, jossa mieli lepää ja jonka siivoamisessa ei kestä kauaa. Toisaalta taas sitten kunnon viidakkoluolan täynnä kaikenlaisia kasveja lattiasta kattoon. Toisaalta taas boho- ja biitsihenkisen rennon ja vaalean keitaan. Toisaalta linjakkaan mustavalkoisen. Miten voi olla näin päättämätön?

The biggest pieces of furniture found their places right from the beginning but the details and an overall vibe is still kind of missing. I like so many different home styles and that makes it so difficult! On the other hand I’d just love a simple and super minimalistic home, so that it would be peaceful and super quick to clean. On the other hand I also dream of a huge jungle with plants from roof to floors. Then again I love that beachy boho vibe so much, too. And black and white décor. How can I be so indecisive?


Sitten tietenkin pitää vielä kaiken kukkuraksi ottaa huomioon tuon asuntolainanjakajan mielipiteet. Hän on kunnon peribritti ja pitää kokolattiamatoista, tummasta sisustuksesta ja tummasta tunnelmasta. Isosta määrästä valaisimia, beigeistä seinistä, tummista lattioista. Onneksi ollaan monessa sisustuksellisessa asiassa joskus myös samaa mieltä, mutta kyllä silti kiistellään olohuoneemme seinän väristä tasaisin väliajoin :D

Tältä näyttää tällä hetkellä meidän makuuhuone. Sinne on varmasti tulossa vielä muutoksia, koska se on jopa mun makuun aivan liian valkoinen. Meillä on valkoiset lattiat ja se on selkeästi vaikuttanut siihen, ettei valkoiset kalusteet ihastuta enää yhtä paljon kuin ennen ja kaipaan esimerkiksi yöpöydiksi jotain tummempia kavereita. Tein nuo taulut juhannuksena meidän mökillä ja olen aika 50-50, olenko tyytyväinen vai en. Ne on kiva ja iso elementti seinällä, mutta niitä tehdessä opin paljon ja jos nyt tekisin uudelleen, osaisin tehdä paljon hienommat. Sitten toisaalta taas haluaisin seinälle mustat kehykset kontrastia tuomaan. Ehkä mun kannattaisi kokeilla maalata mustat reunat noihin tauluihin?

Sanoinko jo, että olen tosi päättämätön?

On top of all of these ”problems” I also share the mortgage with a guy who has such a British taste. He loves whole carpeted floors (absolute yuck for a Scandinavian person!!!), dark furniture and dark vibe. Lots of light fixtures, beige walls and darker floors. Thank goodness we sometimes do agree, but on a weekly basis we do argue over our living room wall colour :D

This is how our bedroom looks right now. There are lots of changes coming up for sure because it’s way too white, even for me. These days we have white floors (we used to have brown ones) and that’s why white furniture doesn’t really do it for me anymore. I’d like some darker nightstands for example. Those paintings I made a month ago and I’m a bit 50-50 if I like them a lot or not at all…. They’re a nice and big element on the walls but I learned a lot whilst doing them and if I redid them now, they’d turn out sooo much better. Then again I’m also thinking of something with black frames to bring a bit of contrast. Maybe I should paint a bit of black on the edges to make it look like black frames?

Did I already call myself indecisive?


Uusi Instagram: @konderlahome

heinäkuuta 16, 2020

Avasin uuden Instagram-tilin pelkästään sisustus- ja kotikuvia varten, eli jos tämä aihepiiri kiinnostaa, käykää katsastamassa @konderlahome ja ryhtykää seuraajiksi. :) Alla kuvaa feedin tunnelmasta.

Linssisalaatti

heinäkuuta 14, 2020

Reseptejä helppoihin, herkullisiin ja terveellisiin arkiruokiin aina tarvitaan, joten ajattelin jakaa teille yhden meidän vakkareista. Se on nimeltään linssisalaatti, jonka kastikkeeseen sain aikoinaan inspiraation Lindalta, kiitos vain. Sen mausteyhdistelmä kuulostaa todella jännittävältä mutta uskokaa tai älkää, se toimii. Ja se on koko tämän salaatin juju ;)


Helppo ja nopea linssisalaatti


• 1 ruukku/pussi salaattia/salaattisekoitusta/pinaattia
• 1 pkt kirsikkatomaatteja
• 2 avokadoa
• 1 tetra punaisia linssejä
• (fetaa)

Kastikkeeseen:
• 1 rkl oliiviöljyä
• 0,5 tl suolaa
• 0,5 tl chilihiutaleita
• 0,5 tl kanelia
• 0,5 tl kardemummaa
• 2 puristettua valkosipulinkynttä
• 1 limen mehu
• 1 limen raastettu kuori

1. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään salaattikulhon pohjalle, sekoita.

2. Lisää joukkoon pesty ja pieneksi revitty salaatti. Viipaloi kirsikkatomaatit kahtia ja lisää salaatin joukkoon.

3. Leikkaa avokadot kahtia, kuutioi ne kuoressa ja kaavi salaatin sekaan ruokalusikalla.

4. Huuhtele tetrallinen linssejä, lisää salaatin joukkoon. Halutessasi lisää fetajuustoa.

5. Sekoita kaikki hyvin, jotta mausteinen kastike leviää tasaisesti. Nautiskele lisukkeena tai sellaisenaan esim. lounaaksi!

Weekend Vibes

heinäkuuta 13, 2020

Viikonloppu tuli, meni ja oli ihanin pitkiin aikoihin! Kerrankin levättiin oikein kunnolla ja aina kun siitä pötköttelystä meinasi iskeä huono omatunto, ei välitetty siitä. Olisi pitänyt siivota, jatkaa verholautaremonttia ja ties mitä muuta, mutta sen sijaan otettiin iisisti, töllötettiin telkkaria, leivottiin ja mä aloin neulomaan elämäni ensimmäistä villapaitaa.

Tai no, eihän se virallisesti ole ensimmäinen – yritin koulussa 13-vuotiaana neuloa villapaidan, kyllä. Kuitenkin kyllästyin hommaan ennen hihoja, eli lopputulos oli hyvin Chandlermainen villaliivi. Valkoinen sellainen…

The past weekend was the loveliest in ages! For once we just rested and layed our asses on the sofa and on the bed almost 24/7 and whenever we started to feel even a tiny bit bad about it, we shook it off and continued. Our apartment would have needed a good clean up and we have a small renovation to continue, but we just watched TV, baked a cake and I also started knitting my first sweater ever. To be honest, it’s not actually my very first try on a sweater. When I was 13, I tried to knit a sweater in school, but I got so fed up with the amount of work that I skipped making the sleeves. The result was very Chandlery style, a white and baggy wool vest.


Alun perin meidän piti viettää lauantaita Tampereella kummityttöni synttäreillä, mutta koska olen aivan sairaan allerginen kaikelle karvaiselle ja sulkaiselle, ja heillä on koira, joudun aina viettämään aikaa kummitytöllä vieraillessa heidän takapihallaan. Hengailen siellä aina kaikki juhlat ja visiitit, ja heidän piha onkin aivan ihana. Tälle viikonlopulle oli luvattu niin kamalia sateita, että päätettiin suosiolla jäädä Helsinkiin. Harmittaa, mutta onneksi todennäköisesti nähdään koko kummityttöni perhe reilun kahden viikon päästä, jolloin meillä on mahdollisesti suunnitelmissa suunnata kimpassa Muumimaailmaan!

Originally we were supposed to spend the Saturday in Tampere visiting my goddaughter’s birthday party, but I’m super allergic and they have a dog. Tampere enjoyed some heavy rains so I would not have had the possibility to hang out on the yard so we decided to skip the party and stay in Helsinki. Luckily we get to see their whole family in a few weeks when we are heading over to the Moomin World!


En ole koskaan käynyt Muumimaailmassa edes lapsena, jotenkin meidän perheen aktiviteetit keskittyivät aina itäisempään ja eteläisempään Suomeen. Myös Joe kunnon Muumi-fanina pomppii innosta jo nyt, ette voi kuvitellakaan... En rehellisesti sanottuna tiedä, kuka on eniten innoissaan, 4-vuotias kummityttöni ja hänen 6-vuotias isoveljensä vai 30-vuotias brittiläinen aviomieheni :D Siellä käymiseen on kuulemma hyvä tutustua etukäteen, eli aikomuksena on haravoida nettisivut läpikotaisin. Myös kaikki tipsit ovat erittäin tervetulleita!

I’ve never visited Moomin World, as my family’s summer adventures were usually happening in East or South Finland. Joe is a major Moomin fan and he can’t wait for it either… I don’t know who is most excited about this trip, my 4-year-old goddaughter, her 6-year-old brother or my 30-year-old British husband :D I heard that it’s good to read the practical stuff online before visiting, so we are going to browse their official website throughout before our visit. All tips are still very much welcome!


Pretty in Pink

heinäkuuta 08, 2020

Ajattelin ensin jättää nämä asukuvat postaamatta, koska ne on puhelimella napattuja pikaräpsyjä ja vähän laadullisesti huonoja, mutta tykkäsin niin paljon asusta ja taustalla olevasta kukkapusikosta, että antaa mennä! Ei tämä niin vakavaa touhua ole.

I was almost going to not post these outfit pictures, because they’re taken with a phone and in the shadows so the quality is not the most amazing. But I adore the background and love the outfit itself so who cares – let’s go!


Ostin kuvissa näkyvät kengät Mangon kesäaleista ja vitsit, että tykkään! Muhun iskee tämän kevään ja kesän square toe –trendi kyllä kovaa ja korkealta. Nämä ei ole edes niin radikaalin kulmikkaat, vaan aika täydellinen välimalli, joskin silmät kiiluen olen somessa ihaillut niitä kaikkein terävimmilläkin kulmilla varustettuja yksilöitä...

I bought the Mango shoes from this season sale and damn, I like them so much! I really love the square toe trend this spring and summer. This pair is not even that squary shape, it’s the perfect halfway. Still I’ve been kind of drooling over the sharpest square toe heels on social media a lot lately, too...


Tulipa muuten tästä mieleen, etten ole koskaan tainnut ostaa Mangosta kenkiä! Heillä on aina ollut aika epämukavat lestit, ja olen monissa asioissa tosi merkkiuskollinen (ja joissain asioissa taas en ollenkaan!) Kengissä mulla on valehtelematta 95% vain veetä eli Vansia ja Vagabondia. Vagabondeja on tullut ostettua ja kulutettua elämän aikana ainakin paritkymmenet, Vansejakin jotain 5-7 paria.

Molempien merkkien valikoiman helmet istuvat mulle lähes poikkeuksetta ihan täydellisesti – kaikilla jaksoin tehdä myös seisomatyötä vaateliikkeessa ihan ongelmitta. Ainoastaan yksi korkokenkälesti Vagabondilta osoittautui mulle tosi huonoksi ja se onkin kirppiskassissa myyntiin menossa.

Whilst writing about the shoe topic, I just realised that I’ve never bought a single pair of shoes from Mango. Their shoes have never really fitted me that well and with shoes I’m quite brand loyal. About 95% of my shoes are probably Vans and Vagabond, they just fit my feet so well and they were also great when working in retail and standing on my feet the whole day. Only one pair of heels from Vagabond was once giving me a lot of trouble.


Nyt kokeilin näiden Mangon kenkien kanssa kuitenkin suurempaa kokoa kuin yleensä Vanseissa ja Vagabondeissa ja kappas, ne istuikin ihan ok! Voi liittyä myös tuohon avoimeen malliin, mutta tästä lähtien taidan pitää kenkäsilmät avoimena myös Mangon puolella.

With these Mango shoes I tried the bigger size now and it was a surprise but they actually felt good in my feet! It might have something to do with the open shape but who cares, from now on I’ll also be checking out Mango’s shoe collections.

Herkullinen lohipizza

heinäkuuta 06, 2020

Kehitin alkukeväästä ihan hatusta maailman parhaan pizzan reseptin kotona, ja sen seurauksena en ole tainnut ravintolapizzaa sittemmin ostaa... Jaoin tämän silloin Instagramissa ja olin ihan innoissani, kun tosi moni teistäkin innostui tätä reseptiä kokeilemaan ja tägäsi mutkin stooreihin. Ja mikä parasta, palaute oli mitä parhainta, eli nyt tämä on testattu monen herkkusuun toimesta ja todettu mitä toimivimmaksi!!

Ei kun kokeilemaan, jos ette vielä ole kotona lohipizzaa koskaan tehneet - nöyrästi sanoen mun mielestä tämä on parempaa kuin mikään maistamani ravintolan lohipizza. Kaikista parasta se on punasipulihillokkeen kera, mutta meiltä oli päässyt loppumaan, joten tein marinoidulla punasipulilla. Kumpikin käy, mutta hillokkeella tämä on tosin ehkä himppasen parempaa!


Herkullinen lohipizza


• valmiita pizzapohjia pakkasesta
• kylmäsavulohta
• mozzarellaraastetta
• punasipulihilloke (esim. by Akseli Herlevi tai Kenkävero)
• aiolia/valkosipulimajoneesia (tai maustamatonta jugurttia + valkosipulia sekaisin)
• ketsuppia
• oliiviöljyä
• pippuria

1. Levitä pizzapohjien päälle seos, joka on puolet ketsuppia ja puolet oliiviöljyä. Määrä oman maun mukaan. Ripottele päälle runsaasti mozzarellaa ja pippuria.

2. Laita pizzat uuniin 200 asteeseen 5-6 minuutiksi, eli kunnes juusto on sulanut kauniisti ja tasaisesti. Pilko sillä aikaa kylmäsavulohi pienemmiksi suikaleiksi.

3. Asettele paistettujen pizzapohjien päälle kylmäsavulohi ja punasipulihilloke (tai muu vastaava). Vetele päälle ohuita raitoja tai pieniä pisteitä aiolista.

4. Herkuttele!
Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI K. 2020