Slider

VKO 4/2020: Selän takana juonimista

tammikuuta 28, 2020

Visiitti äitin luokse. Keskiviikkona kävin äitin luona syömässä ja hengailemassa, äiti oli kokkaillut aivan mielettömän hyvät murekkeet ja uunikasvikset ja jälkkäriksi uunissa paahdettua omenaa ja granolaa. Nam! Lyhennettiin samalla hänelle vähän aikaa sitten shoppailureissulta löytämämme makea turkoosi vekkihaalari, jossa oli meidän suvun naisille ominaisesti vähän liian pitkät lahkeet. Nyt se istuu äitille kuin hanska ja näyttää aivan superhyvältä!


Extempore remppailua. Viime viikkoina Joe otti useaan otteeseen puheeksi, että josko maalattaisiin myös olohuoneesta yksi seinä. Meillä on uudessa kodissa valkoiset lattiat, joten yhdistettynä valkoisiin seiniin lopputulos on hyvin vaalea. Mä ensin vastustin tätä, mutta lopulta taivuin kun ajattelin, että onhan tämä puoliksi hänenkin koti. Ja jos seinän maalaamalla koti tuntuu enemmän kodilta, se menee sen valkoisen visuaalisuuden edelle.

Lauantaina sitten Joen hengaillessa kaverin kanssa maalasin yllätyksenä ja pelosta kankeana pari kerrosta maalia ja sunnuntaina vielä siistin reunat ja kuinka ollakaan, rakastuin lopputulokseen itsekin! Sävy on luonnossa kauniin dusty pink, eli vähän sellainen vanha roosa tai pölyinen pinkki, ei suinkaan noin beige kuin mitä kuva näyttää. Tein remppaevääksi smoothieta ananaksesta, mangosta, papaijasta ja appelsiinimehutilkasta.


Irttarimaniaa. Ostin oikeasti varmaan kolme tai neljä kertaa irttareita tällä viikolla ja olo on ihan kamala ja oikein sokerikyllästetty! Yleensä irttareita ostaessa ostan vain jotain 100 grammaa, mikä on täysin sopiva määrä, mutta nyt on mennyt ihan överiksi. Eli so far yksi tämän vuoden uudenvuoden tavoitteista ei ole lähtenyt kovin kirkkaaseen nousuun. Onhan tässä onneksi vielä vuotta jäljellä, heh.

Ulkoilua uuden kodin ympäristössä. Koska kelit on olleet niin onnettoman huonot, on arki-illat kuluneet visusti sisätiloissa. Viikonloppuisin ollaan taas oltu niin kiireisiä kaikenmaailman asioita hoitaessa, ettei olla kauheasti ehditty tutustua uuden kotimme ympäristöön. Lauantaina käytiin pitkällä kävelyllä ja löydettiin mitä ihanimpia lenkkimaastoja ja harrastuspaikkoja, ai että. Ja superkauniita omakotitaloalueita, joita mä aina rakastan kaupungissa kuin kaupungissa.


Joen synttäriyllätys. Toivon, ettei Joe lue mun postauksia minkään netin käännöspalvelun avulla, hehe, mutta olen siis järjestellyt hänelle tässä kaikessa hiljaisuudessa aikas kivaa synttäriylläriä, kun hän ensi viikolla täyttää pyöreät 30 vuotta. Olen salaa kutsunut hänen ystäviään Briteistä meille Suomeen ja kolme on tulossa ensi viikolla.

Kauhean vaikeaa yrittää pitää pokka, kun toinen vähän välein juttelee että mitähän sitä tekisi synttärinä ja selkeästi aavistaa, että mulla on jokin ässä hihassa. Ajattelin viedä hänet kavereiden saapumispäivänä johonkin ravintolaan syömään pienelle pre-birthday dinnerille ja yllärinä kaverit saapuvat sitten paikalle. Katsotaan, mitä tästä tulee - toivon ainakin, ettei hän nyt oikeasti käytä jotain translatea tähän blogiin. :D

VKO 3/2020: Autokoulua ja matkakuumeilua

tammikuuta 20, 2020

Minä ja joku Ed Sheeranin pikkuveli Lontoossa

Matkakuumetta ilmassa. Kovasti puhuttiin Joen kanssa, ettei tänä vuonna matkusteta muualle kuin Britteihin hänen perhettä ja ystäviä näkemään, mutta jostain syystä kummallakin on ollut kovaa matkakuumetta. Toisaalta olisi ihana kerrankin viettää kunnon kesälomat Suomessa, eikä aina karata ulkomaille. Toisaalta, ulkomailla pääsee paremmin loman makuun. Toisaalta, haluaisimme pysyä säästöprojektissamme. Vaikeita päätöksiä, varsinkin kun kesälomat saa tietoon ja lukkoon vasta kuukausien päästä.

Autokoulun teoriatunneilla. Aloitin vihdoin autokoulun teoriatunnit, iiks! Kukaan ei varmaan oikeasti käsitä tätä, mutta mulle auton ajaminen on ihan yhtä utopistinen ajatus kuin että lähtisin tästä nyt lentokentälle ja alkaisin lentää lentokonetta. Se on aina vähän pelottanut ja jännittänyt, mutta myös innostanut kovasti ja olen tosi hyvällä motivaatiolla liikenteessä (no pun intended, hehe) tämän autokouluprojektini suhteen. Tein jo ensimmäiset neljä pakollista teoriatuntia verkossa ja ilmeisesti nyt saisin jo ilmoittautua teoriakokeeseen jos haluaisin, mutten todellakaan koe olevani siihen valmis. Eli ennen teoriakoetta aion opiskella lisää ja suorittaa pieniä tasotestejä, joita autokouluni verkkopalvelu tarjoaa.


Veljenpoikaa hoitamassa. Pääsin torstaina tekemään ihan lempparihommaani, eli hoitamaan 9-kuukautista veljenpoikaani hetken sillä aikaa, kun äitinsä kävi jumpassa. Hän on ihan paras pieni tyyppi, niin sairaan suloinen ja hauska. Hänellä on myös aivan superpaljon tukkaa, siis varmaan ainakin semmoinen kymmenen senttiä. Tämä on sinänsä hassua, koska mä ja veljeni oltiin molemmat aivan kaljuja kulipäitä elämämme ensimmäiset vuodet :D

Vaatekaapin uudistusta. Kun purin vaatekasseja muuton jälkeen uusiin vaatekaappeihin, tajusin, että iso osa vaatteista, joita nyt omistan, ei vain kuvasta mua. Lisäksi niitä on aivan liikaa ja osa ei toimi yhteen sitten ollenkaan. Osaa käyttäessä olo taas ei ole hyvä, itsevarma tai mukava. Päätinkin siltä istumalta aloittaa hiljakseen pienen uudistusprojektin, eli selasin monta iltaa blogeja ja Instagramia ja kirjoitin samalla ylös mikä miellyttää silmää. Mistä väreistä ja malleista pidän, entä mistä vaatekappaleista. Tämä antoi itseasiassa todella selkeän kuvan siitä, mitä mun vaatekaapissa kannattaisi olla ja hätkähdyttävää oli huomata, etten omista lähes mitään sen tyylistäkään. Aion kirjoittaa tästä projektista vielä lisää!

Aurinkoista uutta viikkoa kaikille!

Blogi täyttää 11 vuotta - miten kaikki alkoikaan?

tammikuuta 15, 2020

Multa on jo kauan pyydetty jonkinlaista postausta siitä, miten musta tuli sellainen bloggaaja kuin mitä tänä päivänä olen. Yhteensä blogitaipaleeni on kestänyt jo 11 vuotta, ihan hullua! Blogin nimi on välillä vaihtunut, arkistoja on naurun ja itkun sekaisessa häpeässä kieriessä piiloteltu ja välissä on voinut muutamaan otteeseen olla joidenkin kuukausien taukoja, mutta täällä sitä edelleen puksutellaan. Kuka muistaa vielä blogini ihka ensimmäisen nimen? Se koostui viidestä sanasta ja se oli itseasiassa mielestäni tosi hyvä blogin nimi, en edes tiedä miksi vaihdoin sen…

Blogin nimi oli Love it or leave it! Siis olen oikeasti tuosta tosi ylpeä, miten hyvä nimi muotiblogille hei?! :D


Miten sitten ylipäätään päädyin aloittamaan blogin vuonna 2009? Tarina alkoi siitä, kun pykäsin pienenä nörttityttönä yläasteella nettisivuja. Lähinnä tehtiin joitain yhteisiä fanisivuja kavereiden kanssa ja siinä yhteydessä kasailin silloin nousussa olleita "personal-sivuja" eli henkilökohtaisia sivuja muuten vain. Jonnet näitä ei muista, mutta mä kutsuisin niitä ehkä blogien esiasteeksi. Sosiaalista mediaa ei ollut, paitsi Facebook, johon taisin juurikin vuonna 2009 liittyä. Instagramiin liityin 2012 syksyllä, kun hankin ensimmäisen älypuhelimeni.

Opettelin personal-sivullani HTML:ää, CSS:ää ja lähinnä lörpöttelin siellä sivuilla omia ajatuksiani ja mielenkiinnonkohteitani, mutta jossain vaiheessa muutin index-sivun nettipäiväkirjamaiseksi ja siitä se sitten lähti. Joulukuussa 2008 törmäsin Bloggeriin ja sitä kautta löysin silloisen, melko suppean blogien maailman ja johan lähti tämäkin tyttö sitten blogspot.com-päätteelle.


Tajusin jossain alkuvuodesta 2009 ihmisten kuvaavan blogeihinsa omia, arkisia asujaan (muistaakseni ihana Moumou-Iina oli ensimmäinen, johon törmäsin) ja mietin, että voi kuinka siistiä, miten en ole koskaan ennen tajunnut edes ajatella moista?! Aloin kuvailla asukuvia isäni omakotitalon pihalla kamerajalan ja kameran ajastimen avulla, sekä silloisen poikaystävän avustamana. Ketään muuta en kehdannut pyytää asukuvia kuvaamaan, enkä edes blogista kertonut oikeastaan kellekään, muutamaa nettituttua lukuun ottamatta. Vielä tänäkään päivänä ei taida kaikki mun kaverit tästä blogista tietää…

Alkuun kuvailin asuja harvakseltaan, lähinnä olin tuolloin eniten superinnostunut valokuvaamisesta. Blogissa näkyikin paljon luontokuvia linnuista marjapuskiin ja lammikoihin :D Pikkuhiljaa muoti ja tyyli alkoi valua blogiin suuremmassa roolissa, ja asukuvien napsiminen arjessa muodostui enemmän tai vähemmän rutiiniksi. Muistan vieläkin, kuinka onnistuin rikkomaan yhden jos toisenkin pokkarikameran, kun kameranjalka päätti kesken kuvailujen kaatua. Se kismitti niin paljon!


Keväällä 2009 sain ihan yllärinä isältäni järjestelmäkameran, koska olin vielä silloin harkitsemassa valokuvaajakoulutukseen hakua. Tämä järjestelmäkameran hankinta on kyllä edelleen yksi mun rakkaimmista muistoista, sillä yleensä sain lahjoja aina ”vain” synttäreinä ja jouluina. Tämä kameralahja tupsahti mulle keskellä kevättä, ihan ilman syytä ja vain siksi, että iskä halusi tukea mulle niin rakasta harrastusta ja mahdollista tulevaa uraa.

Siitä se bloggaaminen sitten lähti. Parhaina vuosina postasin noin 200-250 kertaa vuodessa, ihan älytöntä! Kuuluin Indiedays Inspirationiin ja sitä kautta tein jonkin verran yritysyhteistöitä. Noita yhteistöitä tuli solmittua itsenäisesti myös muita kanavia pitkin ja blogi toi kivasti pientä lisäelantoa samalla kun työskentelin kaupanalalla. Nautin bloggaamisesta, uusista blogitutuista ja bloggaamisen mukanaan tuomista mahdollisuuksista. Päädyin kuitenkin hetkeksi sulkemaan blogin, kun olin uupumuksen partaalla opiskellessani kulttuurituotantoa. Avasin sen jälleen myöhemmin, vähän rennommalla otteella.


Alkuvuosilta kaipaan blogimaailmaan ehdottomasti takaisin sitä huolettomuutta ja aitoutta. Sitä, ettei kaikki yrittäisi kuvillaan ja tuottamallaan sisällöllä muistuttaa jotain persoonatonta naistenlehteä, ja että oikea arki näkyisi läpi. Samalla tiedostan, että itselläni on tässä tosi paljon petrattavaa – mua ihan ärsyttää, miten itsekriittiseksi sitä onkaan kuviensa suhteen muuttunut tässä aikojen saatossa. Ihan liian usein ja liian helposti vertailee itseään muihin.

Se vielä täytyy mainita, että vuosien varrella mulle on siunaantuneet ehdottomasti ne maailman parhaimmat lukijat. Osa on roikkunut mukana Tampereen vuosista lähtien, osa jopa Lontoon tai jopa Mikkelin ajoilta. Kiitos kun olette. ♥

Nyt ois kiva kuulla, onko teillä jotain muistoja mun blogista kaikkien näiden vuosien varrella? :D Mitään tiettyä asua, postausta tai letkautusta? Synttäreiden kunniaksi tämän postauksen kuvituksena on vanhoja asukuvia, suurimmaksi osaksi vuosilta 2012-2014 :D

Paluu arkeen

tammikuuta 14, 2020

Tosi monen pyhäpäiviä sisältäneiden viikkojen jälkeen olen inspiroitunut tästä normaaliin arkeen paluusta, joskin arki on alkanut täällä päässä vähän epäonnekkaasti huonosti nukkuneena ja jonkin epämääräisen vatsapöpön napanneena. Tämä aamu on kulunut sängyn ja sohvan pohjalla ja olen jo nyt tulossa hulluksi! Musta ei kerta kaikkiaan ole saikkulaiseksi, turhaudun tosi nopeasti kun olen pakotettu makaamaan paikallani. Ja kiireissä juostessa terveenä taas haaveilen siitä, että saisin vain maata paikallani, hah!

Ajattelin postata teille yhdet asukuvat viime viikolta, ennen kuin paha olo taas iskee. Olen todennut, että kaikista kivoimmat asut eksyy päälle, kun ei mieti liikaa. Tämänkin tulin vain heittäneeksi niskaan kauppareissulle, ja koska olo siinä oli hyvä, ajattelin pyytää Joeta napsimaan nopeat asukuvat.


Mähän en siis ikinä ole oikein oppinut käyttämään pipoja ja hiihdän kesät talvet ilman niitä... I know, paha tapa, erityisesti pakkasella! Ostin kuitenkin tämän pipon Berliinistä syksyllä, kun ihastuin sen ihan tavalliseen malliin ja suht hyvään istuvuuteen. En vain vieläkään oikein tiedä, onko mun kasvot liian pyöreät pipojen käyttöön vai onko se ongelma ihan mun omassa silmässä?

Ihailen tosi paljon pipolookeja muilla ihmisillä, eli ehkä otan tämän talven haasteeksi opetella käyttämään pipoa ainakin kerran viikossa. Mulla on tämä sama pipo myös viininpunaisena, joskin Joe on "ihan vahingossa" ominut sen itselleen.


Kuvissa näkyvä takki on muuten luonnossa ihan täydellisen tummanvihreä, mutta kuvissa se helposti kääntyy ruskeaksi. Se on aivan ihana tuliainen Brittien reissulta joulukuussa, ja saan siitä jokaisella käyttökerralla kivoja kommentteja tutuilta ja tuntemattomilta.

Farkut on Asoksen omaa Petite-mallistoa, jota voin suositella itseni kaltaisille lyhyemmille tyttösille. Olen 158 senttiä pitkä ja voitteko kuvitella, että tuosta mallistosta löytyi farkut, jotka on mullekin liian lyhyet?! Tilasin siis ensin yhden farkkuparin 26-tuumaisella pituudella ja ne oli aivan liian lyhyet. Tämä on ennenkuulumatonta, koska yleensä myös 28-tuumaiset on mulle liian pitkiä, juu-u... Anyway, tilasin samanlaiset farkut mutta 28-pituisina ja ne on nämä kuvissa näkyvät. Ihan täydellinen pituus tennareiden kanssa, jiihaa!


NOOM cardigan
ASOS Petite jeans
Primark coat
Primark beanie
Vans shoes
Rebecca Minkoff bag

VKO 2/2020: Frendit-peliä & porahommia

tammikuuta 13, 2020

Pöydän kasailua ja seinäkiinnityksiä. Saatiin vihdoin meidän uusi ruokapöytä, joka on i-h-a-n-a! Sen yläpuolelle laitettiin kaunis ja simppeli hylly, johon laitoin esille kaikki kauneimmat ja mustavalkoiset Marimekon mukit. Isäni jätti jouluna meille lainaan porakoneen, jolla saa proput kiviseinäänkin. Aika jännittyneesti olen kiinnitellyt nyt sängyn molemmille puolille yövaloja ja keittiön puolelle tuota kuvassa näkyvää hyllyä. Ainakaan toistaiseksi en ole osunut vielä vesiputkeen tai sähköjohtoihin, pidetään peukkuja ettei sitä tapahdu jatkossakaan… Hitto kun se jännittää!!


Muuttopurkua. Nyt ollaan vihdoin jo loppusuoralla muuton kanssa! Otin kunnon spurtin viikonloppuna, ja purkamatta on enää yhden käden sormilla laskettava määrä laatikoita, jiihaa. Meille muodostui tässä muutossa vähän sellainen työnjako, että mä puran ja Joe hoiti sitten mitä pyysin, esim. pahvien vientiä kierrätykseen, siivoilua tai tavaran vientiä varastoon. Tämä työnjako toimi mulle, koska tykkään puuhailusta ja olen meistä kahdesta se järjestelmällisempi. Tällä tavalla purettujen tavaroiden uusista sijainneista jää ainakin hatara muistijälki jollekulle… Ei millään pahalla siippaani kohtaan :D

Frendit-pelin peluuta. Joe osti mulle Briteistä aivan superkivan Frendit-korttipelin, jota pelattiin viikonloppuna. Korteissa on kysymyksiä koko sarjan varrelta ja oli hauska huomata, miten hiton paljon sitä säilöökään aivoissaan ihan randomtietoa :D Suurimpaan osaan kyssäreistä osattiin vastata, mutta osaa joutui kyllä hetken miettimään tai jopa skippaamaankin.


Lohicevichen tekoa. Tein lauantaina tosi pitkästä aikaa lohicevicheä, joka on kyllä niin hyvää. Syön yleensä sitä juustonachojen päällä, ja tällä kertaa kasattiinkin oikein kunnon nachoplatterit: nachoja, salsaa, pikaisesti väännettyä valkosipulista guacamolea, creme fraichea sekä cevicheä, johon tuli lohta, punasipulia, chiliä, korianteria ja limeä. Ai että…

Vuoden ensimmäiset asukuvat. Lauantaina oli tosi kaunis sää ja kuvattiinkin Joen kanssa parit menneet asut, joita ei ole ollut mahdollista tässä pimeydessä kuvata. Joe opetteli samalla käyttämään mun kameraa ja kiinteitä objektiiveja. Postailen nuo asukuvat luultavasti tällä viikolla.

Kolme tavoitetta vuodelle 2020

tammikuuta 11, 2020

Vuodelle 2020 päätin, etten aseta itselleni minkäänlaisia lupauksia, vaan niiden sijaan listaan ylös muutamia tavoitteita, joita kohti pyrkiä omassa tahdissa. Tavoitteissa on lupauksia positiivisempi kaiku, tai ainakin omaan korvaani uuden vuoden lupaukset kuulostavat niin hirmuisen virallisilta ja joltain, joita voi rikkoa ja joiden jo vähän olettaakin rikkoutuvan. Tavoitteita taas ei voi oikein rikkoa – ne voivat elää ja muuttua.

Joka tapauksessa ne ovat päämääriä, joissa tärkeintä on matka niitä kohti. Kuulostaa heti paljon positiivisemmalta, eikö? Näin sitä kuulkaas huijataan oma pylly liikkeelle asioissa, joita haluaa saavuttaa tai muuttaa. Tässä kolme asiaa, joita kohti haluan itse pyrkiä vuonna 2020.


1. Ajokortin ajaminen aikuisena

Tämä on ehkä jännittävin kaikista, iiks. Mullahan ei siis ole olemassa ajokorttia, koska olen oikeastaan aina asunut kaikkien asuinkaupunkieni keskustoissa. Olen pärjännyt julkisella liikenteellä, kävellen ja pyöräillen erinomaisesti, satunnaisesti kavereilta ja perheeltä kyytijelppiä pyytäen esim. huonekalujen raahaamiseen.

Joe on koko Suomessa asumisensa ajan kovasti kaivannut itselleen autoa, ajaminen kun on aina ollut hänelle henkireikä. Hän kasvoi ja asui kylässä, jonka julkinen liikenne on aivan onnetonta, eli auton ajamiseen ensisijaisena liikkumismuotona tuli totuttua. Kaivataan kumpikin myös auton tuomaa vapautta esim. mökkireissuilla tai suuremmilla kauppareissuilla. On ihan mystinen ajatuskin mulle tehdä esimerkiksi iso joulukauppareissu ilman, että niitä ruokia raahataan niska vääränä ratikassa. Tai se, että voitaisiin aurinkoisena kesäperjantaina hypätä autoon ja ajaa pari tuntia mökille, jos seuraaville päiville luvataan aurinkoista säätä. Tai ajaa äitini luokse illalliselle 15 minuutin varoitusajalla, kun ennen matkaan julkisilla on mennyt tunti suuntaansa. Tai ajaa kauniisiin ja julkisten liikennevälineiden ulottumattomissa sijaitseviin luontokohteisiin turistikierrokselle Joen kanssa.

Vanha asuinalueemme Jätkäsaari sijaitsi niin hyvällä paikalla ja niin toimivien kulkuyhteyksien äärellä, ettei auton hankinnassa siellä asuessa ollut mitään järkeä. Siitä on myös rakennettu aktiivisesti autotonta aluetta, eli jo pelkkä asukaspysäköinti olisi maksanut alkaen 100€/kk. Ei mitään järkeä, kun metro menee 5 minuutin kävelymatkan päästä ja ratikka 2 minuutin! Kävellenkin Kamppiin pääsi 15 minuutissa.

Mutta nyt Itä-Helsinkiin muutettuamme meillä on vihdoin mahdollisuus ja syitä hankkia oma auto. Edelleenkin aiotaan kulkea töihin julkisilla, koska ne Helsingissä toimivat erinomaisesti ja ovat se ekologisempi valinta, mutta muuta elämää helpottamaan auto on erittäin tervetullut. Ilmoitin itseni vihdoin autokouluun ja siitä tulee varmasti jännää. Meidän täytyy myös selvittää Trafista, kannattaako Joen vaihtaa brittiläinen ajokorttinsa suomalaiseen versioon ennen Brexitiä...


2. Sokerin vähentäminen pysyvästi

Aloitin marraskuussa sokerin vähentämisen ja se muuttui kuin itsestään totaalilakoksi, kunnes annoin homman täysin lipsahtaa Briteissä reissatessa. Ajattelin, että antaa herkuttelun mennä omalla painollaan vuodenvaihteeseen asti, mutta että sitten vuoden alusta alan taas vähentämään. Tavoite olisi pysyvästi pysyä kohtuudessa, eli ei kokonaan kieltää itseltäni mitään mutta huomattavasti kuitenkin vähentää.

Suurin ongelma sokerittomassa elämässä mulle on se, että rakastan leipomista ja erityisesti vielä makeiden leipomusten taiteilua. Kun Joe haluaa osallistua tähän sokerin vähentämiseen, niin kelle mä oikein noita tekemiäni herkkuja sitten syötän? Täytyy alkaa varmaan järjestää muuten vain kakkukestejä, kutsua kavereita ja perhettä kakkukahveille ilman varsinaista syytä. Tässä voisi olla muuten tosi kivaa ideaa, eipäs ole ennen tullut mieleen!


NOOM wool cardigan
River Island jeans
Alexander Wang bag
Dinsko ankle boots

3. Selän lihaksiston vahvistaminen

Vaihdoin seisomatyöstä istumatyöhön viime vuoden helmikuussa ja siitä asti on sekä alaselkä että niska reistailleet tasaiseen tahtiin. Aiemmin työskentelin vaateliikkeessä myymälän puolella ja varastossa, joten ilmainen kokovartalotreeni oli taattu ihan ilman minkäänlaista lisäpanostusta.

Haluan siis opiskella parempaa työergonomiaa ja ottaa mahdollisesti myös yhteyttä työfysioterapeuttiimme, joka arvioisi työpisteeni ergonomisuuden, kulmat ja etäisyydet. Olen hirveän huono hoitamaan omia asioita tällaisissa tilanteissa, en vain saa aikaiseksi selvittää ja korjata asiaa. Mutta jos ystävä tai kumppani valittaa niskakipua, olen heti kärppänä googlettamassa ja selvittämässä apuja ja hierontatekniikoita ja tyrkyttämässä vinkkejä – samaistuuko kukaan? Suutarin lapsella ei siis todellakaan ole kenkiä...

Millaisia tavoitteita teillä on vuodelle 2020? :)

Rukiinen, ihana maustekakku

tammikuuta 09, 2020

Käsi ylös, kuka muu rakastaa ihanan perinteikkäitä, mausteisia kakkuja syksyn ja talven pimeydessä? Mä ainakin. En tiedä parempaa kuin ihanan kostea mauste- tai taatelikakku, edes se rasvan ja sokerin määrä ei karkota mua pois tämän herkun luota. Mulle se ei ole pelkkä jouluherkku vaan syön sitä pitkin talvea. Olen käyttänyt samaa reseptiä jo vuosia, mutta tänä syksynä korvasin osan vehnäjauhoista ruisjauheella ja voi pojat, miten ihanan rapsakka lopputulos oli. Vieläkin suurin piirtein kuola valuu ajatellessa...

Tämä versio syntyi siis vahingossa, kun vehnäjauhoja ei ollutkaan tarpeeksi ja olin liian laiska lähtemään kauppaan. Onneksi näin kävi, koska nyt en haluaisi enää ilman ruisjauhoja tätä tehdäkään! :D Tähän ohjeeseen et tarvitse edes sähkövatkainta.


Helppo maustekakku


• 2 kananmunaa
• 3 dl sokeria
• 175 g voita
• 1 kermaviili
• 3 dl vehnäjauhoja
• 1,5 ruisjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 tl soodaa
• 2 tl kardemummaa
• 2 tl kanelia
• 1 tl inkivääriä
• 0,5 tl neilikkaa

1. Sekoita munat ja sokeri keskenään esim. puuhaarukalla. Lisää joukkoon sulatettu voi ja kermaviili.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää aiemman seoksen joukkoon.

3. Kaada taikina tasaisesti öljyllä voideltuun kakkuvuokaan.

4. Paista 175 asteessa uunin alaosassa noin 45 - 60 minuuttia. Tarkkaile kypsymistä niin, ettei lopputulos jää liian raa'ksi muttei myöskään ole liian kauan uunissa niin, että se kuivuu.

5. Tarjoile kuumana tai kylmänä tai vaikka vaniljajätskin kera!

Meidän muuttopäivä ilman hissiä ja 7 vinkkiä sujuvaan muuttoon

tammikuuta 08, 2020

Laskeskelin nopeasti, että nykyinen asunto (joka on ensimmäinen omistusasuntomme!) on 13. koti, jossa olen asunut. Eli aika monta muuttoa on mulla 28 ikävuoteen mahtunut jo! Kuusi näistä kolmestatoista kodista on lapsuus- ja nuoruusajan koteja ensimmäiseltä 19 ikävuodelta, sen jälkeiset seitsemän puolestaan omia asuntoja kumppanin tai kämppisten kanssa. Näistä seitsemästä kodista kolme kappaletta oli Tampereella, yksi Lontoossa ja kolme Helsingissä.

Kolmetoista eri kotia kuulostaa kovin paljolta, mutta noin kaupunkeihin paloiteltuina ei niinkään, sillä onhan meidän sukupolvemme aika liikkuvaista sorttia esim. eri kaupungeissa sijaitsevien pätkätöiden vuoksi. Itse tunnen jopa yhden kaverin, joka on asunut neljässä eri kodissa yhden vuoden aikana, tosin hänellä kyse oli juurikin pätkätöistä, jotka pakottivat vaihtamaan maisemaa normaalia useammin. Täytyy nostaa hattua, itselläni kotiutuminen uuteen asuntoon kestää aina vähintään sen vuoden enkä henkisesti kestäisi noin useita muuttoja mitenkään.


Meidän viimeisin muutto meni vähän turhan hankalasti, pääasiassa rikkinäisestä hissistä johtuen. Muutto saatiin kyllä tehtyä, mutta sen olisi voinut hoitaa tuhat kertaa helpomminkin. Ajattelinkin kasata tällaisen "kantapään kautta opittua" -listan niille, jotka ovat muuttoa suunnittelemassa nyt vuoden alussa. Näistä suurinta osaa onneksi hyödynnettiin jo tässä muutossa, eli ne on sitten aikaisempien muuttojen kantapääoppeja, heh! ;)

7 vinkkiä sujuvaan muuttoon


1. Merkitse pahvilaatikoihin tarkasti, mitä ne pitävät sisällään. Tee merkinnät niin laajasti kuin jaksat ja isolla, selkeällä tekstillä usealle puolelle laatikkoa. Pienen tavaralistan kirjaaminen vie enemmän aikaa kuin pelkkä "keittiötavaraa" -teksti, mutta tulee auttamaan muuton jälkeisiä päiviä mittaamattoman paljon, eli tämä kannattaa jaksaa tehdä ainakin suurimman osan laatikoista kohdalla. Voitte kuvitella, että pelkkä "keittiötavaraa" kostautuu siinä vaiheessa, kun pitäisi löytää esim. kattila ja "keittiötavaraa" -laatikoita on kuusi kappaletta. Sen sijaan jos laatikossa lukee "keittiötavaraa: pannut, kattilat, mukeja", homma helpottuu jo huomattavasti.

2. Selvitä muuttoapulaisten tarkat aikataulut. Monelta kukakin lähtee ja moneltako syödään. Ketkä auttavat lähtöpäässä, ketkä määränpäässä. Hommaa ruokaa ja juomaa riittävästi, jotta kaikilla on mukavampaa! :)

3. Pakkaa tärkeimmät selviytymistavarat omaan kassiin. Näitä selviytymistavaroita voivat olla esimerkiksi hammasharjat, hammastahna, lääkkeet, uusi vaatekerta, piilolinssitavarat, hiusharjat ja ponnarit. Pidä kassin sijainnista henkistä kirjaa koko ajan. Tämä on ehkä tärkein neuvoni, sillä mikään ei ole raskaampaa muuttopäivän jälkeen kuin lähteä etsimään illalla tarvittavia perustarvikkeita ennen sänkyyn kaatumista.


4. Pakkaa tärkeät muuttotarvikkeet paikkaan, josta ne muistat. Tässä muutossa jouduttiin esimerkiksi metsästämään jenkkisängyn jalkoja 24 tuntia ennen niiden paikallistamista, mikä ärsytti mua jostain syystä ihan käsittämättömän paljon muutosta väsyneenä ja kroppasärkyisenä :D Kun sängyn jalat vihdoin löydettiin ja saatiin paikalleen, saatiin kasattua sänky makkariin paikoilleen ja orientoiduttua purkamishommiin vihdoin kunnolla!

5. Muuta vähän tavaraa jo etukäteen. Jos uuteen asuntoon on pääsy jo etukäteen ja siellä tulee käytyä esim. ottamassa mittoja tai muuten vain suunnittelemassa ja ihmettelemässä, vie jokaisella käyntikerralla mukanasi jo kassi tai kaksi. Jos käyntejä ennen muuttopäivää tulee vaikka neljä, on ennen muuttopäivää paikalle viety jo hyvin kehuttava kasa tavaraa.


6. Varaudu esteisiin ja hidasteisiin. Muuttaako naapureita jommassa kummassa päässä samana päivänä? Kannattaa varautua siihen, että hissi voi olla varattuna tai rikki, ja se voi pidentää muuttoa ajallisesti huomattavan paljon. Meillä hissi oli tässä muutossa lähtöpäässä rikki, eli kaikki tavara kannettiin 6. kerroksen asunnosta ja 9. kerroksen varastosta portaita pitkin maan tasalle. Tämä venytti muuton ajallisesti kaksinkertaiseksi, onneksi oltiin vuokrattu paku koko päiväksi. Voin kertoa, että edelleenkin viikko muuton jälkeen on jalat hapoilla tuosta pienestä porrastreenistä. Tulopäässä teki muuttoa toinen pariskunta ulospäin, mutta siitä selvittiin iloisella ja ystävällisellä kommunikaatiolla ja hissin jakamisella vuorotellen.

7. Säästä erilaista pakkausmateriaalia jo ennen muuttoa, jos se on tiedossa hyvissä ajoin. Laitoin sivuun esim. joululahjaksi tai uuteen kotiin ostettujen tavaroiden pakkausmuoveja ja -laatikoita, joihin kääriä ja pakata asioita. Pyyhkeet ja sanomalehdet on ihan ykkösiä vaikkapa astioiden kuljetuksessa - mitä sitä turhaa pakkausmuovia erikseen ostamaan. Vaatteet kulkivat puolestaan matkalaukuissa kätevästi jo ennen varsinaista muuttopäivää. Yllättävän montaa asiaa pystyy hyödyntämään tavaroita pakatessa, kun asioita vaan hetken pohdiskelee ja suunnittelee.

Lopuksi, tsemppiä! Muuttaminen voi olla ihan kamalaa tai jopa ihan kivaa, jos päivä on riittävän hyvin suunniteltu.

Miniloma Mikkelissä

tammikuuta 07, 2020

Meillä on takana aivan ihanat kolme yötä Mikkelissä isäni ja äitipuoleni luona, ai että. Yleensä ehditään olla lapsuuden kodissani vain kaksi yötä alkaen myöhäisestä perjantai-illasta ja päättyen sunnuntaihin keskipäivään, ja se enemmän väsyttää kuin rentouttaa. Joekaan ei ole oikein missään vaiheessa päässyt tutustumaan Mikkeliin kunnolla, vaikka onkin käynyt siellä varmaan noin 5-8 kertaa. Hän on aiemmin nähnyt esim. keskustan vain pimeään aikaan auton ikkunasta ja sen lisäksi ollaan suunnattu pariin otteeseen suoraan mökille, eli silloinkin Mikkeli sightseeing on jäänyt kokematta.

Joe tunnustikin mulle sitten lauantaina, että oli luullut Mikkelin oikeasti olevan vain muutama katu ja ihan pikkukylä. Hän oli tosi iloisesti yllättynyt, kun näki sen päivänvalossa ja sanoi tykkäävänsä tosi paljon. Eli tässä voisin todeta, että näin sitä laitetaan Mikkeli maailmankartalle, jee!


Loppiainen toi mukanaan pidennetyn viikonlopun, ja kolme yötä loi ihan uusia mahdollisuuksia tutustua Mikkeliin. Mäkin nautin, kun sain kerrankin viettää vähän enemmän aikaa vanhassa kotikaupungissani. Tehtiinkin Joen kanssa heti lauantaina kolmen tunnin kävely ympäri keskustan ja käytiin läpi kirkot ja koulut, Urskit ja Naisvuoret. Pyörittiin Stellan kauppakeskuksessa ja ostettiin Joelle urheilupaita ja bullet journal sekä mulle uusi palapeli.

Mulla on jokin iso palapelivillitys päällä, en malta odottaa meidän uuden ruokapöydän saapumista, jotta voin siinä alkaa niitä rauhassa väkertämään.


Kävelyn jälkeen käytiin perheeni kanssa ruokakaupassa ja leivottiin äitipuoleni kanssa aivan mielettömän herkullinen puolukkakinuskikakku. Tämä oli varmasti paras kakku, jonka olen ikinä tehnyt! Puolukka ja kinuski ovat ihan täydellinen yhdistelmä kivaa kirpakkuutta ja makeutta. Myös Joe sanoi, että tämä kakku oli paras asia, jonka olen keittiössä ikinä tehnyt, ja myös äitipuoleni otti heti kakkua maistettuaan reseptin talteen! :D

Ohje on siis todellakin tulossa blogiin heti kun teen sitä uudelleen.


Sunnuntaina käytiin pikaisesti mökillä, jonne ajaa Mikkelin keskustasta noin 15 minuuttia. On kyllä iso rikkaus, että mökki sijaitsee niin lähellä palveluita mutta kuitenkin rauhassa. Sieltä on kesällä aina helppo kipaista kaupunkiin jos jotain tarvitsee esim. kaupasta mutta siellä saa silti olla ihan omassa rauhassa.

Koeteltiin kävelyillä myös järven jäätä, joka oli joistain kohdista vähän heikompi ja halkeillutkin. Kukaan meistä ei onneksi kastellut varpaitaan, ainakaan tahattomasti.


Mökiltä suunnattiin vielä kirppikselle ennen kuin tultiin kotiin ja alettiin valmistautua vieraisiin. Saatiin kylään Lontoossa asuva serkkuni perheineen sekä setäni ja hänen vaimonsa. Serkkua näin viimeksi vuosi sitten Lontoossa, mutta setääni en ole tainnut nähdä sitten vuoden 2011, kun olimme mummoni hautajaisissa. Aika menee hirveällä vauhdilla, mutta silti on ihana huomata, että kyllä se juttu aina silti luistaa ihan yhtä lailla!

Ainiin, ja koko viikonlopun kruunasi vielä ihana talviaurinko ja lumiset talvimaisemat. Paljon tuli tehtyä ja vähän nukuttua, mutta henkistä pääomaa tuli kerrytettyä taas kovasti. Kyllä tämän voimalla jaksaa lumettomat ja pimeät Helsingin illat ainakin taas hetken.

Iloista uutta viikkoa kaikille!
Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI K. 2020