Slider

Miniloma Mikkelissä

tammikuuta 07, 2020

Meillä on takana aivan ihanat kolme yötä Mikkelissä isäni ja äitipuoleni luona, ai että. Yleensä ehditään olla lapsuuden kodissani vain kaksi yötä alkaen myöhäisestä perjantai-illasta ja päättyen sunnuntaihin keskipäivään, ja se enemmän väsyttää kuin rentouttaa. Joekaan ei ole oikein missään vaiheessa päässyt tutustumaan Mikkeliin kunnolla, vaikka onkin käynyt siellä varmaan noin 5-8 kertaa. Hän on aiemmin nähnyt esim. keskustan vain pimeään aikaan auton ikkunasta ja sen lisäksi ollaan suunnattu pariin otteeseen suoraan mökille, eli silloinkin Mikkeli sightseeing on jäänyt kokematta.

Joe tunnustikin mulle sitten lauantaina, että oli luullut Mikkelin oikeasti olevan vain muutama katu ja ihan pikkukylä. Hän oli tosi iloisesti yllättynyt, kun näki sen päivänvalossa ja sanoi tykkäävänsä tosi paljon. Eli tässä voisin todeta, että näin sitä laitetaan Mikkeli maailmankartalle, jee!


Loppiainen toi mukanaan pidennetyn viikonlopun, ja kolme yötä loi ihan uusia mahdollisuuksia tutustua Mikkeliin. Mäkin nautin, kun sain kerrankin viettää vähän enemmän aikaa vanhassa kotikaupungissani. Tehtiinkin Joen kanssa heti lauantaina kolmen tunnin kävely ympäri keskustan ja käytiin läpi kirkot ja koulut, Urskit ja Naisvuoret. Pyörittiin Stellan kauppakeskuksessa ja ostettiin Joelle urheilupaita ja bullet journal sekä mulle uusi palapeli.

Mulla on jokin iso palapelivillitys päällä, en malta odottaa meidän uuden ruokapöydän saapumista, jotta voin siinä alkaa niitä rauhassa väkertämään.


Kävelyn jälkeen käytiin perheeni kanssa ruokakaupassa ja leivottiin äitipuoleni kanssa aivan mielettömän herkullinen puolukkakinuskikakku. Tämä oli varmasti paras kakku, jonka olen ikinä tehnyt! Puolukka ja kinuski ovat ihan täydellinen yhdistelmä kivaa kirpakkuutta ja makeutta. Myös Joe sanoi, että tämä kakku oli paras asia, jonka olen keittiössä ikinä tehnyt, ja myös äitipuoleni otti heti kakkua maistettuaan reseptin talteen! :D

Ohje on siis todellakin tulossa blogiin heti kun teen sitä uudelleen.


Sunnuntaina käytiin pikaisesti mökillä, jonne ajaa Mikkelin keskustasta noin 15 minuuttia. On kyllä iso rikkaus, että mökki sijaitsee niin lähellä palveluita mutta kuitenkin rauhassa. Sieltä on kesällä aina helppo kipaista kaupunkiin jos jotain tarvitsee esim. kaupasta mutta siellä saa silti olla ihan omassa rauhassa.

Koeteltiin kävelyillä myös järven jäätä, joka oli joistain kohdista vähän heikompi ja halkeillutkin. Kukaan meistä ei onneksi kastellut varpaitaan, ainakaan tahattomasti.


Mökiltä suunnattiin vielä kirppikselle ennen kuin tultiin kotiin ja alettiin valmistautua vieraisiin. Saatiin kylään Lontoossa asuva serkkuni perheineen sekä setäni ja hänen vaimonsa. Serkkua näin viimeksi vuosi sitten Lontoossa, mutta setääni en ole tainnut nähdä sitten vuoden 2011, kun olimme mummoni hautajaisissa. Aika menee hirveällä vauhdilla, mutta silti on ihana huomata, että kyllä se juttu aina silti luistaa ihan yhtä lailla!

Ainiin, ja koko viikonlopun kruunasi vielä ihana talviaurinko ja lumiset talvimaisemat. Paljon tuli tehtyä ja vähän nukuttua, mutta henkistä pääomaa tuli kerrytettyä taas kovasti. Kyllä tämän voimalla jaksaa lumettomat ja pimeät Helsingin illat ainakin taas hetken.

Iloista uutta viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI K. 2020