Slider

Lontoon asu: ruutubleiseri ja maiharit

tammikuuta 10, 2023

Lontoon reissulla joulukuussa ystäväni Siru ystävällisesti napsi meikäläisestä parit asukuvat, ensimmäiset tuli jo jaettua täällä ja tässä tulee toinen setti. Lontoosta jäi muuten päälle ihan hirmuinen matkakuume, joka parin vuoden tauon jälkeen on nostanut päätään ihan huolella! Voisin lähteä joka kuukausi johonkin, jos vain töiden lomatilanne sen sallisi, heh. Enää on onneksi 147 päivää häämatkalle lähtöön, odotan sitä kuin kuuta nousevaa! En ole käynyt Euroopan ulkopuolella sitten vuoden 2018, emmekä Joen kanssa yhdessä koskaan.

Nykyinen elämäni on niin erilaista entiseen verrattuna, että välillä herään ajattelemaan sitä, miten paljon oikeasti joskus tulikaan matkustettua. Kakskymppisenä tuli koluttua läpi Indonesiaa, Australiaa, Etelä-Afrikkaa, Kuubaa, Kaliforniaa, iso osa Euroopan maista ja niin edelleen. Silloinen elämäntilanne mahdollisti joustavat vapaat töistä, ja yhteen reissuun lähtiessä oli seuraavatkin lennot jo varattuna. Edelleen rakastan matkustamista, mutta varmaan toistaiseksi se intensiivisin kausi on takana päin.

ruutubleiseri-1 ruutubleiseri-12 ruutubleiseri-10 uutub ruutubleiseri-6

H&M blazer
Topshop t shirt
New Look leather leggings
Vamsko boots
Chanel bag

Nimesin tämän ruutubleiserin reissussa brittibleiseriksi, sen verran hauskat old Oxford professor -vibat siitä tuli. Bleiseri oli samalla koko reissun värikkäin vaate - enkö edellisessä postauksessani kertonutkin suosivani reissuissa mustia vaatteita... :D

Ostin Vamskon Annabel-nilkkurit juuri ennen reissua, eli ne olivat ensimmäistä kertaa jalassa lentokoneessa matkalla Heathrow'lle. Aikamoinen riski, mutta ihan nappivalinta - näillä kävelin 4 päivän aikana hulppeat 63 kilometriä! Kengät mukautuivat omiin jalkoihin ihan täydellisesti, pehmeän nahan ansiosta. Rakastan mallin kapeaa nilkkalinjaa yhdistettynä chunkyyn kärkeen ja toivon meille pitkää yhteistä taivalta.

Onkos teillä siellä reissusuunnitelmia, joko kotimaahan tai ulkomaille? ♥

Seuraa myös Instagramissa: @katrikonderla
Tilaa kanava Youtubessa: Katri Konderla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI K. 2020