Slider

Voihan PMS!

lokakuuta 25, 2020

Arvatkaapa mitä. Eräs kuukausittainen vaiva, joka ei osaa (hyvin onnekkaista) naisista kosketa koskaan, on täällä taas. Nimittäin aivan hirvittävän kamala PMS eli premenstruaalioireyhtymä! Se joka kuussa ongelmia aiheuttava pirulainen, jota en voi omalla kokemuksellani kovin pikkuruiseksi kutsua. Se on jälleen iskenyt hampaansa meikäläiseen ja olo on tukala.

PMS:stä puhutaan usein vähän vitsillä ja vähätellen, joko aiheesta tietämättömien miesten tai sitä kokemattomien naisten puolelta. Itselleni se on kaikkea muuta kuin vitsi ja pilaa jokaisesta kuukaudesta vähintään pari päivää. PMS:n aikaan olen voimaton, kipuileva, jäykkä koko kropaltani, itkuinen ja ahdistunut. Vaikka joka kuukausi siitä kärsinkin, unohdan jopa joskus katsoa kalenteria silloin kun ihmettelen, miksi olo on yhtäkkiä niin suoranaisen paska. Se ei siis ole itselläni todellakaan mitään lumetta!!


Fyysiset oireet, eli selän, reisien ja vatsan jomotuksen ja turvotuksen, pienen kuumeen, väsymyksen sekä koko kropan jähmeyden vielä jotenkuten sietäisin, mutta henkinen puoli ottaa koetukselle joka ikinen kuukausi. Käsitys omasta itsestä ja itsetunto muuttuu yhtäkkiä todella huonoksi, ja suoraan sanottuna tunnen itseni aivan perseestä reväistyn rumaksi luuseriksi, joka ei ansaitse mitään kivaa elämässä eikä tee elämällään mitään järkevää. Olen tosi väsynyt ja itkuinen ja ajatuskin ihmisten tapaamisesta ahdistaa hermoromahduksen partaalle. Pinna on erityisen lyhyt ja olen niin ärtyisä, vaikka kuinka yritän käsitellä niitä tunnekuohuja.

PMS on oireistaan johtuen luonnollisesti kaikista otollisinta aikaa riidoille parisuhteessa. Kun yksi osapuoli voi huonosti, suhde voi huonosti. Onneksi Joe on jo oppinut, ettei siihen mun huonoon fiilikseen kannata missään nimessä lähteä mukaan, vaan mua tulee kohdella silkkihansikkain, ymmärtäväisesti ja hyvin paijaavasti :D


Sinsay coat
Selected jumper
Pull & Bear jeans
Vagabond sneakers
Saint Laurent bag

Tässä on kuitenkin yksi mutta ja suuri suonsilmä! Silloin, kun en itse vielä ole rekisteröinyt huonon oloni johtuvan PMS:stä, Joe saattaa hoksata sen ennen mua itseäni. Silloin hän saattaa oireideni perusteella kysyä ihan viattomasti, että ”voi kulta, onkohan sulla taas PMS.” Silloin on HELVETTI IRTI, koska mulle ne tunteet on kaikessa naurettavuudessaan siinä hetkessä aitoja ja koen tuon kommentin vähättelevänä... Vaikka järjellä ajateltuna loogisesti täysin tiedän, ettei sitä esitetty laisinkaan vähättelevästi vaan vain ja ainoastaan yrittäen ymmärtää mun oloani. Voi miesparkaa :D

Onneksi me molemmat aina tiedetään, että helpotus on tulossa parin päivän päästä. Ja mikä oudointa, mulla nämä tummat pilvet väistyy pään päältä sillä sekunnilla kun kuukautiset alkaa. Sen jälkeen aurinko paistaa ja elämä hymyilee, eikä edes ne välillä tajun vievät menkkakivut tunnu enää missään.

Kärsiikö kukaan teistä PMS:stä vai oletteko te niihin onnekkaisiin naisiin kuuluvia, jotka eivät huomaa noina päivinä mitään eroa normaaliin? Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Photos by Joe / Edit by me

2 kommenttia:

  1. Eiiii kirjotin tosi pitkän kommentin ja sit painoin 'kirjaudu ulos' sen kommentin lähettämisen sijaan :--D Aggghh. Uusi yritys:
    Siis, ihan kamala aihe, mutta hajosin niin paljon tolle kun mies viattomasti kyselee oisko PMS:n aika :DD On sattunut joskus täälläkin...

    Mulla on sinänsä outo tilanne, että oon käyttänyt hormonaalista ehkäisyä viimeset 7v, yleensä minpillereitä, eli mulla ei sinä aikana ollut kuukautisia melkein ollenkaan (jos oli niin ehkä pari kertaa vuodessa ja sit kesti mitä vaan viikosta kolmeen viikkoon). 2kk sitten lopetin ne, koska halusin tietää millasta elämä on ilman ekstrahormoneja ja miten mun oma kroppa oikeasti toimii. Eli edelliset oikeet kuukautiset on ollut 21-vuotiaana, enkä muista siltä ajalta mitään PMS-oireita. Tosin ne oli niin epäsäännölliset kans, enkä tuntenut omaa kroppaa yhtä hyvin kun nyt, että ehkä en vaan ymmärtänyt sillon.
    No, nyt viimesten kahden kuukauden aikana mulle on ilmaantunut PMS kuin tyhjästä :D Just ne kaks ekaa päivää ennen kuukautisia ja/tai se eka kuukautispäivä on pahimmat, on tosi särkyinen olo ja ahdistus on ehkä pahin kaikista oireista. Viimeks viime viikolla piti siivota koko kämppä ekana kuukautispäivänä ja ai että... Sain jotain itkukohtauksia kun oman työpöydän siivoaminen tuntui AIVAN ylitsepääsemättömältä :--D

    Mutta niin, tätä on tosiaan ollut vasta tää 2kk, eli en tiedä onko pysyvä oire vai onko vaan jotain hormonien tasapainottelua vielä. Täydet sympatiat kuitenkin sinne niille, jotka tätä ihan säännöllisesti kokee! Mua on toistaseks vähän auttanut oireiden ylöskirjaaminen, ja esim tässä kuussa osasin vähän odottaa millon se iskee... mutta samalla ei se kyllä yhtään sitä pahaa oloa helpottanut siinä tilanteessa. En tiiä, ymmärtäväinen kumppani on kyllä niin olennaista tässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ARFGHHH tiedän ton tunteen! :D Ihanaa, että jaksoit naputtaa kommentin uudelleen.

      Mä olen epäillyt, että mulla PMS-oireet liittyisi myös ikään, koska mitä lähemmäs 30 ikävuotta menen, sitä pahemmaksi oireet menee. Tai ainakaan en muista nuoruusvuosilta näin pahoja kuukausia.

      Ja voi ei, tunnistan niin ton saman ylitsepääsemättömyyden tunteen :D Kun ei vaan pysty päästää siitä kurjasta olosta tai ajatuksesta irti. Voi tosiaan hyvin olla, että sun kroppa tekee nyt työtä hormonien tasapainottamiseen ja sen takia kaikki heittelee niin paljon. Toivotaan, ettei olisi pysyvää ja joka kuukausi toistuvaa <3 :D Tsemppiä tuhannesti!!!!

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI K. 2020