Slider

Oman ajan tärkeys ja vaalea shortsiasu

heinäkuuta 09, 2024

Tänään heitin lounastauolla Joen Helsinki-Vantaan lentokentälle, ja hän lensi ensimmäistä kertaa käymään Hollannissa yhden parhaimmista ystävistään luona. Etukäteen vähän surtiin, että kaksi viikkoa on aika pitkä aika olla erossa, mutta Joen ystävä on päivät töissä, eli kahdessa viikossa ehtivät viettää aikaa paremmin yhdessä kuin vain yhden viikon aikana. Hän lensi siis ensin Amsterdamiin, ja jatkoi sieltä vielä junalla Rotterdamiin. Olen kyllä niin kade, koska Hollanti on yksi lempipaikoistani ikinä; arkkitehtuuri on siellä niin mieletöntä, ja tunnelma ihan omansa. Mutta ehkä ensi kerralla mennään yhdessä :)

Olen nyt jo ihan superinnoissani siitä, että saan omaa aikaa kokonaiset kaksi viikkoa! Vietetään käytännössä 24/7 yhdessä, kun kumpikin tekee töitä kotoa, eli tauko tekee oikeasti todella hyvää. Pääsen puuhailemaan omia juttuja ihan rauhassa ilman, että tarvitsee kommunikoida kellekään, ja ennen kaikkea kukaan ei syö mun herkkuja :D Joe on oikeasti ihan jumalaton sokerihiiri, eli joudun aina piilottamaan omat herkkuni, ja silti hän löytää ne jotenkin aina. Kerran käärin Ben&Jerry'sin jopa pakastekasvisten muovipussiin, ja hän silti osasi etsiä sen sieltä, eli vannon, että hän jotenkin haistaa sokerin... Nyt aion nauttia levälleen (pupujen ulottumattomiin) jäävästä karkkipussista tai useammasta kaksi viikkoa oikein kunnolla, hehe. Olen aina myös viihtynyt ihan tosi hyvin yksin, enkä edes taustalla yleensä pyöritä mitään telkkaria, musiikkia tai podcastia - omat ajatukset riittää ja hermosto lataa. Ah!!

abercrombie-sloane-shorts-hermes-oran-sandal-outfit-1 abercrombie-sloane-shorts-hermes-oran-sandal-outfit-2 abercrombie-sloane-shorts-hermes-oran-sandal-outfit-3 abercrombie-sloane-shorts-hermes-oran-sandal-outfit-4 abercrombie-sloane-shorts-hermes-oran-sandal-outfit-5 abercrombie-sloane-shorts-hermes-oran-sandal-outfit-6

Arket tee
Abercrombie & Fitch shorts
Celine belt
Hermes sandals
Chanel bag

Kuvien shortsiasu oli hätäratkaisu kesken asukuvausten, eikä oikein tuon t-paidan ja alaosan sävyeron puolesta miellytä omaa silmääni, mutta julkaistaan kuvat nyt kuitenkin. Hassua, miten kirkkaanvalkoisen yläosan vierellä nuo shortsit voivatkaan näyttää niin keltaisilta, kun taas ihan omillaan ne näyttävät itsessään kirkkaanvalkoisilta. Kunnon optinen harha!

Olisi kiva tietää, viihdyttekö te kanssa yksin, vai onko kumppanin reissut ihan kamala juttu? :)

Seuraa myös Instagramissa: @katrikonderla
Tilaa kanava Youtubessa: Katri Konderla
Kuvat by Jenni, editointi minä

4 kommenttia:

  1. Hahah, meillä on myös herkkuhiiriä - puoliso ja lapsi molemmat! 😅❤️ Kaikki herkut häviää lähes samantien, kun niitä ostaa. Omat herkkuni jemmaan kahvipurkkiin, kun puoliso ei juo kahvia ja siellä ne säilyy pitkään. 🤗

    Mie viihdyn myös yksin, välillä on pakko saada omaa aikaa. Perhe on ihana, mut minusta on tärkeää viihtyä myös itsekseen ja ottaa aikaa myös omille jutuille, harrastuksille ja ystäville! Ylipäänsä ihmisillä pitäisi olla niin hyvä olla myös yksin, että he voisivat käydä vaikka kahveella, leffassa tai keikalla myös yksinään. Huomenna olen itsekin pitkästä aikaa yksin kotona, pojat lähtee mummolaan ja mietin käyttäväni ajan maalaamiseen, ompelemiseen ja puutöihin! Mitä kaikkea aiot tehdä yksin ollessasi vai menetkö enemmän go- with- the- flow- asenteella? 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, miten nerokas vinkki! Voisin myös hankkia jonkin ihan randomin purkin jonnekin, en usko että hiffaa tarkistaa sitä - kiitos ideasta :D

      Ah joo, oma aika on ihan parasta, kun sitä on sopivassa määrin! ❤️ Ajattelin ainakin tehdä remppaa ja virkata Youtubessa esittelemääni peittoa eteenpäin, sitten vaan hölläillä ja ehkä lähteä mökille pariksi yöksi pupujen kanssa, pitää vähän katsella. Sun suunnitelmat kuulostaa aivan ihanilta ❤️

      Poista
  2. Mun mielestä toi asu on upea!!! Sävyt on ainakin kuvassa tarpeeksi erilaiset, jotta näyttää että on just tarkoituksella suunniteltu noin :) Ja sun ansiosta uskallan myös yhdistää merkkivyön ja merkkilaukun jatkossa.. oon ennen ajatellut että näyttäisi jotenkin liialta mutta näyttää tosi hyvältä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana! Ja mahtava kuulla, mäkin nimittäin välillä aprikoin sitä... Mutta omaan silmään se ehkä riippuu myös siitä, mitkä merkkituotteet on kyseessä, eli miten isoja logoja jne. :)

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI K. 2020