Slider

Viikonlopun suunnitelmia ja vaalea kevätasu

huhtikuuta 26, 2024

postaus sisältää mainoslinkkejä*

Eihän tässä viikkojen juoksussa pysy pää ollenkaan mukana, miten ihmeessä voi olla jo huhtikuun loppupuoli ja vappukin kolkuttelee jo ovella? Itsehän en ole edes käsittänyt vielä vuoden vaihtumista, ja kohta on jo juhannus... No ei nyt sentäs, mutta tosi nopeaan menee kyllä viikot ja kuukaudet. Töissä tuntuu koko ajan olevan maanantai tai perjantai, mistä en toisaalta valita siitäkään. Tänään alkavana viikonloppuna suunnitelmissa on muun muassa juhlia veljenpojan 5-vuotissynttäreitä ja pienen veljentytön nimiäisiä siinä samassa syssyssä. Veljenpoikani on aivan ihanassa iässä, jossa täti rokkaa, enkä ehkä kestä. Hänen kanssaan voi käydä ihan tosi hyviä ja monipuolisia keskustelua, ja bonarina saan aina jäätävän määrän pusuja ja haleja kaupan päälle! ♥

Juhlien lisäksi kalenterissa on myös friikkutöitä, joita odotan innolla, koska tarkoituksena on kuvata asiakkaalle vappusisältöä. Rakastan aina tällaisia teemajuhla-aiheita, ne on ihan mun lemppareita. Muuten ajattelin keskittyä viikonloppuna omien kanavien sisällöntuotantoon ja pieneen (tai aika suureenkin, oops) kodin kevätresetointiin, pitäisi nimittäin siivota ja puunata tämä mesta ihan lattiasta kattoon ja jossain vaiheessa pestä ikkunatkin. Kiireistä arkea stressaa aina tosi paljon se, jos koti on epäsiisti, ja tähän tilaan se on valitettavasti viime viikon kiireissä päässyt lipsahtamaan.

louis-vuitton-boite-chapeau-souple-bag-outfit-1 louis-vuitton-boite-chapeau-souple-bag-outfit-2 louis-vuitton-boite-chapeau-souple-bag-outfit-3 louis-vuitton-boite-chapeau-souple-bag-outfit-4 louis-vuitton-boite-chapeau-souple-bag-outfit-5

Arket *jumper
New Look *jeans
Converse trainers
Louis Vuitton bag

Nämä asukuvat kuvattiin Jennin kanssa joitain viikkoja sitten, ja olen kyllä asunut koko huhtikuun *tässä neuleessa sekä kotona, töissä että reissussa, sen materiaali on vaan niin hyvää ja malli ihanan rento ja mukava. Tiedoksi, että mulla on tästä koko M, jos kukaan on pohtinut tämän hankintaa, ja mulla on vuosia ollut käytössä myös tämän *musta versio, joka on aivan yhtä ihana. Jos joku etsii luonnonkuituista ja hieman laadukkaampaa neuletta, niin en voi kuin suositella :) Toivon yli kaiken, että Arket toisi tästä ensi talvena myös keskiharmaan version, klikkaisin sen ostoskoriin sekunnin sadasosassa.

Samassa myös farkkusuositus, eli *nämä mom jeansit omistan myöskin useammassa värissä jo usean vuoden ajalta, malli on vaan niin täydellinen ja tosi laadukasta denimiä hintaansa nähden. Parasta näissä on myös se, että näitä saa tosi monilla eri pituuksilla, eli tällaisella 158-senttisellekin tyllerölle löytyy kerrankin farkkuja, joita ei tarvitse lyhentää! Se on kuulkaa valtava asia se :D

Ihanaa uutta viikonloppua!

Seuraa myös Instagramissa: @katrikonderla
Tilaa kanava Youtubessa: Katri Konderla
Kuvat by Jenni, editointi minä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI K. 2020