Slider

Reissuviikko ja iso neule

marraskuuta 06, 2023

Tätä viikkoa on odotettu kuin kuuta nousevaa, sillä suunnataan loppuviikosta kolmeksi yöksi Tukholmaan! Olen ihan superinnoissani tästä reissusta, koska Joe ei ole koskaan käynyt Ruotsissa, ja itsekin olen käynyt siellä aina vaan päiväristeilyillä. Rakastan risteilyjä, mutta Tukholmaan laivaillessa aika maissa on aina niin rajallinen, että nyt on ihana päästä rauhassa käveleksimään ja tutkimaan Tukholman antia. Lennetään Arlandaan, hurautetaan sieltä keskustaan ja yövytään hotellissa, ja saadaan siksi aikaa meidän kotiin asumaan kaverini perhe, jotta pupuilla on seuraa.

Ei olla tehty reissuun mitään suunnitelmia, aikomus on vain käveleksiä ympäri Tukholmaa ja nauttia Helsinkiä isomman kaupungin fiiliksestä. Joelle täytyy ainakin esitellä vanhaakaupunkia, ja ehkäpä vaikka ostetaan liput Kuninkaanlinnan visiitille, ei olla tosiaan suunniteltu ohjelmaa yhtään. Haluan myös käydä kurkistamassa Åhlensin ja NK:n jouluosastot, uskoisin niiden olevan jo auki niin kuin täällä meillä Stockmannin jouluosasto on :) Kirppareitakin olisi kiva löytää, eli suositukset niin niistä kuin muustakin tekemisestä otetaan mielihyvin vastaan!

louis-buitton-boite-chapea-souple-bag-outfit-1 louis-buitton-boite-chapea-souple-bag-outfit-2 louis-buitton-boite-chapea-souple-bag-outfit-3 louis-buitton-boite-chapea-souple-bag-outfit-4 louis-buitton-boite-chapea-souple-bag-outfit-5 louis-buitton-boite-chapea-souple-bag-outfit-6

H&M jumper
New Look jeans
Vagabond shoes
Louis Vuitton bag

Rakastan näiden asukuvien syksyistä ja rusehtavaa tunnelmaa! Nyt alkaa ruska olla pikkuhiljaa jo ohitse, samoin kuin pelkällä neuleella tai nilkat paljaana pärjääminen. Farkut ovat New Lookin Tori-nimiset mom jeansit, jotka omistan kahdessa eri värissä, tässä niistä toiset. Yllättäen tämä 30 tuuman pituus on jopa meikäläiselle näin vajaamittainen, kun yleensä vasta 27-28 tuumaa näyttää mulla tältä. On todella harvinaista herkkua, ettei näin 158-senttisenä tarvinnut lyhentää lahkeita :D

Aivan ihanaa alkanutta viikkoa teille kaikille!

Seuraa myös Instagramissa: @katrikonderla
Tilaa kanava Youtubessa: Katri Konderla
Kuvat by Jenni, editointi minä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI K. 2020