Slider

Ilon aiheita juuri nyt

huhtikuuta 17, 2022

Kaksi uutta vauvaa. Kaksi läheistä ystävääni olivat raskaana yhtä aikaa. Hauskasti lasketut ajat sekä molemmille lopulta buukatut käynnistysajat olivat peräkkäisinä päivinä, ja vauvelit syntyivät myös peräkkäisinä päivinä. En malta odottaa, että pääsen nuuskuttelemaan näitä uusia, pieniä ihmisiä.

Valon määrä. Hämmennyin niin kovasti tuossa yhtenä iltana, kun päivä oli ollut aurinkoinen ja sitä valoa riitti melkein yhdeksään saakka. Yhdeksään. Kellojen siirto tietysti antoi heti sen yhden tunnin lisää, mutta missä välissä kevät hyppäsi näin paljon lähemmäs kesää? Ihana valon määrä tuo valtavan määrän uutta energiaa.



12-3-30 treeni. Olen aina ollut ihan systemaattinen liikunnanvihaaja, mutta maaliskuun alussa innostuin juoksumatolla tehtävästä 12-3-30-treenistä, johon törmäsin sattumalta Tiktokissa. Yritän käydä tekemässä tämän vähintään kaksi kertaa viikossa (joinain viikkoina olen jaksanut jopa neljä!), mikä on jo hulppea määrä aikaisempaan nollatreenimäärääni, ja olen jo kuukaudessa huomannut muutoksia kropassa. Olen myös yhdistänyt treeniä pieneen lihaskuntotreeniin, mutten soimaa itseäni, jos välillä huvittaa tehdä vain tämä juoksumatto-osuus :)

Fiilis kesästä. Kesä odottaa jo ihan nurkan takana, ja ensi kuussa päästään vihdoin tekemään tämän kauden ensimmäiset mökkireissut. Iik, en malta odottaa! Mökkeily on aina lempiasiani koko kesässä, ja olen niin onnekas, että perheeni mökki on lähes vapaassa käytössämme kesästä toiseen. Tälle kesälle on myös muita ihania suunnitelmia takataskussa, mutta puhutaan niistä joskus erikseen lisää.



Kirppistely. Viime aikoina olen innostunut jälleen kirppistelemään vähän aktiivisemmin ja tehnyt monta ihanaa löytöä erityisesti kotiin, mutta myös vaatekaappiin. Vielä upeampi tuuri oli ystävälläni Heinillä, joka löysi yhdeltä kirppisreissultamme Totemen neuleen 5 eurolla. Voitteko edes uskoa?!

Uusi kamerakalusto. Päivitin vihdoin kamerakalustoni unelmieni settiin, joka koostuu Nikonin rungosta ja yhdestä kiinteästä linssistä sekä Sigman laajakuvaputkesta. Paukku oli kerralla tosi kallis, mutta ainakaan vielä en ole ostosta katunut - on niin ihana kuvata taas uutta intoa puhkuen. Kauan taistelin .NEF-tiedostomuodon kanssa, sillä Macbookini järjestelmä oli liian vanhaa versiota, mutta pitkän pujottelun kautta sain vihdoin kaiken päivitettyä sekä ladattua Lightroomin tueksi Camera Rawin.



New Look trench coat
Uniqlo shirt
Topshop jeans
Converse shoes
Chanel bag

Smoothiet. Instaseuraajat tietävätkin jo, mutta kevään myötä olen innostunut taas pyöräyttelemään smoothieita lähes joka päivä! Olen tehnyt erilaisia sekoituksia mm. marjoista, passionista, kiivistä, banaaneista, granaattiomenan siemenistä, ananaksesta, mangosta, pinaatista ja lehtikaalista, ja vielä kertaakaan lopputulos ei ole ollut huono. Helppo tapa saada se kuuluisa puoli kiloa päivässä tai ainakin osa siitä!

Pics by Jenni, edit by me

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI K. 2020