Slider

Elämän suunnittelusta ja haaveista

syyskuuta 24, 2020

Reilu vuosi sitten listasin blogiin unelmia, joiden toivoisin toteutuvan seuraavan viiden vuoden aikana. Muistan, miten paljon minua jännitti kirjoittaa tuo postaus ja kertoa kaikille julkisesti asioista, joista haaveilen. Niin moni tekee blogeihinsa julkisia unelmakarttoja, mutta miksi minulle se haaveiden ääneen sanominen on niin pelottavaa?

Ehkä sitä pelkää lähtökohtaisesti epäonnistuvansa muiden silmissä, jos niitä tavoitteita ei saavuta, vaikka eihän siinä ole mitään järkeä - elämä ei ole pelkkää suorittamista. Muuttuvat ja elävät tavoitteet ovat elämää, jonka ajoittainen läpi hengailu on myös ihan ok, jos itse vain on onnellinen eikä tee hallaa muille. Se pitää muistaa, että tavoitteet, olosuhteet, taidot ja tiedot karttuvat ja muuttuvat, kun vuosia tulee lisää ja on täysin ookoo. Joka päivä tai ainakin viikko koen ja opin jotain lisää, mikä myös väistämättä kehittää omaa ajattelua ja mielipiteitä uusiin suuntiin. Uskon, että meillä jokaisella on ne core-haaveet (esim. perhe, oma asunto, työpaikka tietyllä alalla), mutta se, millä, miten ja milloin ne saavutetaan, voivat olla hyvinkin vaihtelevia ja ennalta arvaamattomia.


Elämää ei siis voi suunnitella liiaksi, sillä koskaan ei tiedä, mikä mahdollisuus kulman takana odottaa. Silti mun on pakko todeta, että kyllä se jonkinasteinen haaveilu ja unelmien ääneen sanominen toimii, nimittäin 2/5 noista viiden vuoden haaveista on jo toteutettu: ostimme viime talvena asunnon ja tänä kesänä sain itselleni ajokortin. Molemmista olen haaveillut jo vuosia, mutta kumpikin unelma otti tuulta purjeisiin vasta, kun sanoin nuo asiat ääneen myös teille. En ole edes tehnyt niiden eteen mitenkään mitään ihmeellistä, vaam olen vain elänyt normaalia arkeani, tehnyt kovasti töitä ja rullannut eteenpäin, osunut oikeaan paikkaan oikeassa hetkessä ja tarttunut mulle tarjottuihin mahdollisuuksiin spontaanissa hengessä.

Välillä olen turhautunut siihen, että niin moni tuttu etenee mun silmään "nopeasti ja helposti" niissä asioissa, joista itse vain haaveilen. Tämä on tosi tyhmää, koska kukaan ei voi koskaan tietää, millainen taustatyö ja mitkä lähtökohdat millekin saavutukselle kullakin todellisuudessa on ollut. Olen yrittänyt siitä huolimatta olla stressaamatta turhista ja epävarmuuden hetkinä olen päättänyt luottaa siihen, että elämä kantaa kyllä ja oma hetkeni koittaa vielä. Niin kuin isäni aina sanoo: kaik lutviutuu kyllä. Tämä lause takaraivossa on toiminut itselleni aivan suunnattomana voimavarana epätoivon hetkinä, kun tulevaisuus tai jopa nykyhetki on ollut epäselvä. Kyllä mua suoraan sanottuna pelotti ihan hitosti, kun avioeroni iski tuulettimeen kovaa ja korkealta pari vuotta sitten. Tai kun tänä keväänä korona iski ja Joe lomautettiin hetkeksi juuri, kun meillä oli alla tuore asuntolaina. Laina, joka yhtäkkiä oli kuukausia yksin mun vastuulla.


Onneksi lomautus kesti loppupeleissä vain reilut pari kuukautta, kun monelle muulle kävi huonommin. Nyt Joen työt jatkuvat jo aivan kuten aikana ennen koronaa, ja tulipahan ainakin todettua, että meidän laina on meille juuri sopivan suuruinen, kun sen kykenee maksamaan yksinkin, heh. Oli voimauttavaa kokea, että kyllä me näinkin pärjätään ja jos ei pärjättäisi, pyydettäisiin lyhennysvapaita kuukausia pankista - todellista hätää ei siis ollut missään vaiheessa. Silti on pakko myöntää, että ei tämä lomautusasia ainakaan helpottanut koronan tuomaa epävarmuutta, ja vietettiin kumpikin useita unettomia öitä sen vuoksi.

Kaikenlaisten yllätysten ja kiemuroiden jälkeen olen pää pyörällä todennut, että on sitä kyllä tähän astisessa elämässä selvitty kaikesta tielle osuneesta aika hyvin. Uskon, että siinä on auttanut asenne, spontaani ja mukautuva luonne sekä hyvä tukiverkosto. Sekin täytyy pitää mielessä, että harvemminhan olen positiivisissakaan asioissa osannut etukäteen aavistaa, missä olen puolen vuoden päästä. Siksi yritän olla antamatta epävarmuudelle otetta hyvässä tai pahassa. Enhän mä voi vielä tietää, jos vaikka kahden vuoden päästä asutaan ulkomailla. Tai jos olen taas eronnut tai vaikka vakavasti sairastunut. Tai jos meillä on kaikki hyvin, omakotitalo ja kolme lasta. Okei, ehkä kolmea lasta ei kahdessa vuodessa kovin suurin todennäköisyyksin ole edessä, mutta you get the point.

Tämä postaus oli kyllä aikamoista tajunnanvirtaa kaikessa kauheudessaan ja kauneudessaan. Päällimmäisenä ajatuksena halusin jakaa teille sen, ettei elämää kannata liikaa suunnitella, mutta aina kannattaa unelmoida ja haaveilla. Ja sanokaa ne haaveet ääneen.

Photos by Jenni / Edit by me

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI K. 2020