Slider

Kukkia ja kurpitsaa

lokakuuta 01, 2019

Väsäsin viikonloppuna syksyisen asetelman meidän keittiön seinää vasten nojaavien kaappien päälle ja siitä tuli mielestäni tosi kaunis ja tunnelmallinen. Ostin Alepasta ihan tavallisen kausikimpun, jonka kukkia lyhentelin ja asettelin vähän uudelleen ja se on mun mielestä hirmuisen nätti - ihanaa, kun ruokakaupoistakin saa nykyään muutakin kuin neilikkaa, vaikka neilikkakin on kyllä ihanaa, ei sen puoleen. Kuten aiemmin tuli jo mainittua, löysin suuretsintöjeni päätteeksi vihdoinkin noita valkoisia koristekurpitsojakin, jee!

Vielä pohdiskelen, että värjäisinkö kantaosan kultatussilla kultaiseksi, mutta näitä kuvia katsoessa taidan päätyä pitämään ne vain valkoisena, on ne sen verran kauniit ja klassiset ihan ilman mitään krumeluureja. Kultaisella kannalla kokonaisuus saattaisi olla vähän liian levoton. By the way, montakohan postausta olen kirjoittanut aiheesta kurpitsa tänä syksynä? :D


Valkoinen nystyräkuvioinen kantavalaisin on Chlas Olsonista muistaakseni elokuussa ostettu, ennaltaehkäisemään Joelle vielä yllätyksenä tulevaa synkkää syksyä. Meillä on samaa sarjaa oleva kattolamppu ja fiilaan niitä jotenkin tosi paljon!

Ison polttimon kanssa kokonaisuus on niin simppeli, muttei tylsä vaihtoehto, ja tuo valaisee koko olohuoneen iltaisin ihan kunnolla.


Aivan täydellinen maljakko löytyi viikonloppuna H&M Homesta. Omistin kirkkaan saman kokoisen ja pyöreän vaasin viime vuonna, mutta onnistuin pestessä pudottamaan sen altaaseen niin kovalla ryminällä, että sehän särkyi aivan pirstaleiksi. Jostain syystä oon muuten rikkonut tosi monta maljakkoa juuri pestessä niitä, apua :D

Anyway, tämän kokoiselle ja muotoiselle maljakolle on ollut huutava tarve, se on niin kätevä kaikenlaisten kukkien kanssa. Löysin tämän ensin Redin H&M Homen ikkunasta, mutta myyntikappaleet oli ilmeisesti loppu ja kunnon suomalaisena en tullut kysyneeksi myyjältäkään, haha. Löysin oman kappaleeni sitten Aleksanterinkadun myymälästä.


Leikkuulauta on Ikeasta, ostin sen leikkuutarpeiden sijasta tarjoilutarkoituksiin mutta toimii ihanasti myös tässä nurkassa kunnes kunnon juustokausi alkaa. :) Ja ne kauan metsästetyt kurpitsat löytyivät Tigerista!

Oletteko te jo valmistelleet kotia syksyyn?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI K. 2020