Slider

Ihana kesä

August 21, 2020

Vaikka vuosi 2020 on ollut vähintäänkin eriskummallinen, on kaikista ennakkoluuloista poiketen tämä kesä ollut aivan ihana. Kerrankin on ollut aikaa ja mahdollisuuksia mökkeillä vähän pidempiä pätkiä, ja laskinkin, että ollaan vietetty tänä kesänä mökillä ennätykselliset 20 yötä, vau! Tästä olen haaveillut varmaan vuosikymmeniä, ja nyt kyllä tuntuu ihan hölmöltä, ettei sitä aiemmin tullut toteutettua, heh… Tänä vuonna ostetulla autolla on tosin ollut osansa asiaan, sillä sen avulla sekä suunnitellut että yllättävät mökkireissut ovat helpottuneet huimasti.

Vielä on useampi viikko aikaa toteuttaa viimeisiäkin kesäjuttuja, vaikka syksy jo kovaa vauhtia hiipiikin Helsinkiin. Varsinkin aamut on jo ihan huikean kirpsakoita, kun lähden kotiovesta noin puoli seitsemän maissa. Aina se seuraava vuodenaikaa yhtäkkiä yllättää!


Gina Tricot straw hat
Gina Tricot cotton shirt
Vero Moda shorts

Mieheni rakastaa auringonkukkia yli kaiken ja on jo vuosia kasvatellut niitä Briteissä ja nyt parina kesänä Suomessa. Meidän viljelylaatikossa niitä kasvaa pari kappaletta oikein hyvää tahtia, mutta suunnattiin silti maanantaina Tuomarinkylän pelloille ihastelemaan upeaa keltaista auringonkukkamerta. Vielä se ei ollut täydessä kukassa, vaan paras aika lienee nyt viikonloppuna – vink, vink! Onnistuttiin silti löytämään tarpeeksi auki tai lähes auki olevia kaunokkeja, jotka poimittiin kotiin maljakkoon olohuonetta piristämään.

Vinkkinä kaikille tuo Tuomarinkylän peltojen alue, musta on aivan ihanaa, että Helsingistä löytyy tällaista! Sieltä saa siis vapaasti poimia omaan käyttöön pienen määrän auringonkukkaa ja ilmeisesti jossain päin aluetta myös herneitä. Lisäksi ihan vieressä on Haltialan tila, jossa on suloisia eläimiä possuista lampaisiin, lehmiin ja hevosiin. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!

P.S. En suosittele peltoreissua sortsit jalassa, nuo kasvit raapivat ja paljon. AUTS! Silti worth it.

No comments:

Post a comment

Powered by Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI K. 2020