Slider

Paahdettu myskikurpitsakeitto

lokakuuta 23, 2023

Tein aiemmin lokakuussa pitkästä aikaa mausteista ja paahdettua myskikurpitsakeittoa, joka ensin vaikutti menneen aivan pieleen, mutta joka lopulta kääntyi pienen pelastavan moovin ansiosta aivan mielettömän herkulliseksi ja koostumukseltaan täydelliseksi syksyiseksi sopaksi! Käykö teille keittiössä koskaan näin? :D Kirjoitin ohjeen heti puhelimen muistioon ylös sellaisena helposti toistettavana versiona, eli tässä se tulee.

Keitto on ihanan täyteläistä ja täyttävää, täynnä erilaisia makuja. Muista tarjoilla se vielä hyvän vaalean leivän tai patongin kanssa, niin syksyinen keittoateria ei tästä enää parane...



Herkullinen paahdettu myskikurpitsakeitto


• 1 keskikokoinen myskikurpitsa
• 1 sipuli
• 2-3 valkosipulinkynttä
• 2 litraa vettä
• 2 kasvisliemikuutiota
• 1 prk Valio Sweet chili -ruokakermaa
• 1,5 dl keitettäviä kuivia linssejä
• pippuria

1. Pilko myskikurpitsa pari senttiä paksuiksi paloiksi, viipaloi sipuli ja murskaa valkosipuli. Heitä kaikki kolme uunipellille ja uuniin 225 asteeseen n. 25 minuutiksi.

2. Laita kattilaan vesi, liemikuutiot ja uunissa olleet pehmenneet kasvikset. Murskaa ne nuijalla tai sauvasekoittimella hieman tasaisemmaksi.

3. Kiehauta ja lisää kerma sekä pippuria oman maun mukaan. Kiehauta uudelleen kerman lisäämisen jälkeen, lisää linssit ja keitä linssipakkauksen ohjeen mukaan (yleensä n. 20-30 min).

4. Tarjoile keitto höyryävän kuumana ja hyvän leivän kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI K. 2020