Keskityn tässä postauksessa muutamaan sellaiseen vinkkiin, joita en ole aiemmin maininnut, eli näiden lisäksi ostan sieltä myös esimerkiksi vanhat kunnon Batisten kuivashampoot jne. vanhat vakkarisuosikit, joita Normal myy hieman edullisemmin.
The Hair Project Hair Finishing Stick
Vietän valtaosan päivistä hiuksen ponnarilla, ja otsarajassani on laittoman paljon eri pituisia lyhyitä vauvahiuksia. Tällä saan ne sipaistua siististi muun ponnarin joukkoon, ja kokonaisuus näyttää niin paljon huolitellummalta! Aine ei kuitenkaan tahmaa tai tee hiuksesta likaisen näköistä. Ihan ykköstuote kaikille ponnaripäille! Hinta oli muistaakseni 5,70€.
BeautyLash Power Brow -kulmaväri
Uskaltauduin kokeilemaan kulmien värjäystä ensimmäisen kerran vasta viime syksynä, ja se oli tämän paketin ansiota. Paketissa tulee mukana kaikki tarvittava, ja lopputulos ei tällaiselle perusvaalealle suomalaiselle ole liian vahva vaan juuri sopiva. Kulmaväriä löytyy muistaakseni myös mustana, itse suosin tätä tummanruskeaa tai mustanruskeaa, ja tällä olen värjännyt kulmat myös äidilleni ja isoäidilleni, hih. Yhdestä paketista riittää tosi monta värjäyskertaa, ja itseasiassa ohjeen kertamäärästä itselleni riittää hyvin puoletkin. Tämä maksoi muistaakseni noin kympin.
Garnier Fructis Hair Food Mask
Hiusalan ammattilaiset usein kiertävät markettibrändit kaukaa, mutta somessa bongasin viime vuonna useammankin ammattilaisen suosittelevan tätä hiusnaamiota. Ostin sen testiin Normalista, ja voi juku! Ainesosat tässä naamiossa ovat hyvin paljolti luonnollista alkuperää (ei kuitenkaan täysin luonnonkosmetiikkaa), ja se tekee hiuksista aivan uskomattoman pehmeät. Joskus olen sipaissut tätä pienen määrän myös kuivan tuntuisiin latvoihin jätettäväksi, sekin toimii. Hinta oli noin 5 euron luokkaa, eli mieletön hinta-laatusuhde laadukkaalle hiusmaskille.
Shampooharja
Okei, yksi vanha suosikki on pakko mainita, koska tämä on juuri Normalista ostettu. Silikoninen shampooharja on mullistanut oman päänahan hoidon ja hiustenpesun, shampoo levittyy niihin hankaliinkin paikkoihin niin paljon paremmin ja hiuksista tulee tosi ilmavat ja puhtaat. Tämä on ehdoton väline jokaiselle, joka käyttää hiuksissa ja erityisesti hiusten juuressa paljon muotoilutuotteita! Harjan hinta oli jotain 5 ja 10 euron väliltä.
Jakakaa tekin omat Normal-ostoksenne kommenttiboksiin, olisi mahtavaa saada uusia vinkkejä!
Seuraa myös Instagramissa: @katrikonderla
Tilaa kanava Youtubessa: Katri Konderla
Pure&care-seerumit
VastaaPoistaHienoja menen ylihuomenna niin voin ostaa
VastaaPoista