Slider

Tikkitakissa

lokakuuta 26, 2022

Hei pitkästä aikaa, ihanaiset! Töissä on riittänyt koko alkusyksyn kovasti haipakkaa ja ylitöitä on tullut paiskittua, ja sen vuoksi blogi on valitettavasti jäänyt hieman taka-alalle. Tiukka tahti töissä sopii itselleni kuitenkin parhaiten, sillä liika löysyys vaan passivoi ja ahdistaa, joten en valita siitä, että loppusyksy tulee olemaan tämän hetkisen ennusteeni mukaan vielä kiireisempi. Saanpahan ylitöistä sitten kasattua vähän extravapaapäiviä joulun alle, kun Joen perhe tulee Suomeen ensimmäistä kertaa ikinä! Täällä alkaa muuten hiipiä jo aika kova jouluinnostus, ja pohdin koko eilisen, että kehtaisinko pystyttää joulukuusen jo marraskuun alussa :D

Ollaan kiireen ja väsymyksen vuoksi kuvattu Jennin kanssa mun kuvat viime aikoina puhelimella, joten olen päivittänyt lähinnä instaa (@katrikonderla, postaan vähintään 5/krt vkossa!). Kaivoin kuitenkin varastoja tätä postausta varten, ja löysin julkaisemattoman asun, jonka voisin edelleen heittää päälle! Nämä kuvat on itseasiassa kuvattu jo viime huhtikuussa, mutta sama asu toimisi kuitenkin hyvin myös nyt. Värimaailma on ehkä himppasen keväisempi, muttei anneta sen häiritä :)



Brave Soul quilted jacket
Topshop tee
Topshop jeans
Vagabond trainers
Chanel bag

Tämä takki oli ulkonäöltään yksi suosikeistani, mutta päädyin myymään sen syyskuussa, kun se oli kooltaan liian suuri itselleni. Yleensä takeissa tykkäänkin ostaa yhden koon normaalia isomman, mutta tässä mallissa materiaali oli niin jäykkää, ettei se ollut hyvä yhdistelmä liian suuren koon kanssa. Kaunis se oli kuitenkin kuin mikä, ja toivottavasti saa pitkän elämän uudella omistajallaan ♥

Lokakuussa olen muuten kunnostautunut myös Youtuben kanssa, jota aloin nyt tekemään englanniksi. Kanava löytyy ihan nimelläni ja toivon, että tulette seuraamaan sisältöjäni sielläkin! Otan mielelläni myös sisältötoiveita vastaan niin instan, blogin kuin tubenkin suhteen.

Ihanaa syksyistä keskiviikkoa sinne!

Pics by Jenni, edit by me

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI K. 2020