Slider

Balmuir Benita

syyskuuta 26, 2022

Jos jokin tietty vaatekategoria on itselleni se ykkönen, niin se on ehdottomasti takit. Erityisesti villakangastakit, mutta myös toppikset, trenssit ja kaikki maan ja taivaan väliltä. Useampi ystävä on diagnosoinut mulle jo pahimman luokan takkiriippuvuuden, mutta eivät kuulemma valita, koska sitten on vaihtoehtoja mistä lainata tai ostaa, jos jostain luovun, hehe. Suomen syksyssä, talvessa ja keväässä valtaosa ulkona vietetystä ajasta kuluu kuitenkin takki päällä, joten on kiva, kun kaapista löytyy variaatiota.

Tänä syksynä tein suurimman takki-investointini ikinä, kun ostin Balmuirin klassisen beigen Benita-villakangastakin. Takki on unelmanpehmeää cashemere-villasekoitusta ja iskin silmäni siihen jo kaksi vuotta sitten silloin, kun se ensi kertaa julkaistiin. Huikea hinta oli kuitenkin oman maksimibudjettini ulottumattomissa. Nyt elokuussa se tupsahti yhtäkkiä -60 % aleen, eli kaikella olikin tarkoituksensa! Edelleen takki kävi aika kalliiksi, mutta uskon sen olevan hyvä ja laadukas sijoitus ainakin seuraavalle 5-10 vuodelle. Malli ja istuvuus on aivan täydellinen, materiaalista ja väristä puhumattakaan!

balmuir-benita-takki-1 balmuir-benita-takki-13 balmuir-benita-takki-12 balmuir-benita-takki-11

Balmuir coat
Lindex satin slip skirt
New Look knitted top
Vagabond boots
Chanel bag

Villakangastakeissa pidän itse eniten siitä, ettei hihoissa ole selkeää suoraa olkasaumaa olkapäällä - olo on silloin vähän liian tyköistuva ja "liian ryhdikäs". Tässä mallissa olkapäät on kaavoitettu ihan täydellisesti niin, että koko sopii myös painon esim. pudotessa tai noustessa hieman, mikä itselleni tuppaa olemaan ominaista. Malli on ihanan rento ja istuvuus ei ole muutamista senteistä kiinni, mutta silti siisti ja tyylikäs. Ennustan meille hyvin pitkää rakkaussuhdetta, iih!!

Ihanaa uutta viikkoa sinne

Pics by Jenni, edit by me

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI K. 2020