Slider

Vuosi 2020 pähkinänkuoressa

tammikuuta 07, 2021


Tammikuu starttasi kahden ystäväpariskunnan kanssa uuttavuotta viettäessä meidän juuri ostetussa kodissa, muuttolaatikkokasojen keskellä. Heti tammikuun alussa suunnattiin sitten Mikkeliin useamman yön reissulle, ja järjestettiin siellä Briteissä asuvan serkkuni perheen kanssa yhteinen tapaaminen. Nautittiin täysin rinnoin Mikkelin tarjoamasta lumesta, Helsinki kun oli tällöin sysipimeä. Babysittailin ihanaa pientä veljenpoikaani Espoossa, mikä oli ihan parasta. Ainiin, aloitin myös autokoulun!


Helmikuussa valo alkoi selkeästi lisääntyä, ja fiilisteltiin myös Joen 30-vuotissynttäreitä. Olin yllätyksenä kutsunut Suomeen hänen parhaan ystävänsä ja tämän tyttöystävän, mikä oli varmasti koko helmikuun paras juttu! En koskaan unohda Joen rääkäisyä, kun muka Manchesterissa juuri sekunti sitten ollut ystävä koputtikin häntä ravintolassa selkään :D Käytiin heidän kanssaan myös turisteilemassa Tallinnassa, mikä on aina kivaa. Tallinnan vanhakaupunki on kyllä niin ylitsepääsemättömän kaunis! Helmikuussa ostettiin myös auto, eli Joe pääsi ensimmäistä kertaa ikinä ajamaan ”väärällä puolella katua”. Osallistuttiin Yle Akuutin rakkausaiheisen jakson kuvauksiin, mikä oli superjännää!


Maaliskuussa saimme heti kuun alussa vieraaksi kummityttöni perheen, mikä oli ihanaa, koska sitten ei pystyttykään hetkeen tapaamaan. Sairastuin todella kovaan flunssaan, ja kävin varmaankin ensimmäisten suomalaisten joukossa silloin koronatestissä. Testiin pääsy oli tällöin vielä vaikeaa, ja oireeni jatkuivat yli viikon, ennen kuin minut otettiin testiin. Olin kotona sairaana yhteensä jotain kaksi viikkoa, mutta sitkeästi testit näyttivät ainakin koronan suhteen negatiivista.


Huhtikuussa vietettiin hyvin eristäytyvää elämää, joskin minä en tehnyt missään vaiheessa etätöitä vaan kävin ihan normaalisti töissä. Ei kuitenkaan tavattu perhettä tai ystäviä. Keskityttiin nauttimaan aurinkoisista kevätpäivistä, kukkivasta luonnosta ja kävelylenkeistä, mikä oli kyllä omalla tavallaan aivan ihana pysähtymisen paikka. Innostuin myös leipomaan kaikenlaista, macaronseista keksikakkuihin ja juustokakkuihin! Kävin ahkerasti ajotunneilla Meilahden autokoulussa, mikä oli tosi jännää :D Huhtikuussa saatiin myös yhtäkkinen päivän kestänyt takatalvi kunnon hankineen, jotka tosin sulivatkin sitten melkein heti pois. Meidän Yle Akuutin rakkausaiheinen jakso tuli ulos, ja oli tosi hauska kokemus nähdä itsensä telkkarissa, vaikka se vähän jännittikin!


Toukokuussa ei vietetty vappua mitenkään kummoisemmin, mutta tehtiin meille kahdelle kaunis brunssi kotona. Tehtiin myös itse simaa, josta Joe innostui oikein todenteolla. Käytiin seikkailemassa Askolan hiidenkirnuilla, jotka olivat kyllä vaikuttava näky, se oli ihana pieni iltareissu. Ihasteltiin myös jälleen kerran Roihuvuoren Kirsikkapuiston vaaleanpunaista hattarapilveä, ja oli jotenkin lohduttavaa, että koronan keskellä edes luonto kuitenkin kukoisti! Tehtiin kesän ensimmäinen mökkireissu aivan valtavassa motariruuhkassa, ja hei, myös toukokuussa satoi muuten lunta ainakin yhtenä päivänä.


Kesäkuussa otettiin haltuun laatikkoviljely meidän taloyhtiön pihalla, kun aloitimme naapureiden kanssa kimppaprojektin. Meidän laatikko oli loppupeleissä ihan menestys, eritoten siihen nähden, miten laiskoja sitä hoitavat puutarhurit olivat :D Kesäkuussa mökkeiltiin sekä juhannuksena että sen jälkeen, koska oltiin kumpikin kesälomalla. Se oli ihan parasta, enkä kyllä millään malttaisi odottaa tulevan kesän mökkireissuja! Kesäkuussa sain myös ajokortin muistaakseni juuri ennen juhannusta, eli pääsinkin heti rattiin tällä mökkireissulla, jiihaa.


Heinäkuussa mökkeiltiin, remontoitiin kotia, käytiin kävelyillä ja hoidettiin pientä veljenpoikaani. Uskaltauduin leikkaamaan tosi pitkät hiukseni polkaksi, mikä tuntui etukäteen ihan valtavalta asialta, mutta jälkikäteen ei niinkään miltään - olin saksinut niitä jo pitkin kesää pikkuhiljaa lyhyemmäksi, heh. Otin myös ekaa kertaa vuosiin vähän väriä hiuksiin raitojen muodossa, mikä raikasti ilmettä kivasti. Heinäkuun lopussa käytiin kummityttöni perheen kanssa ensimmäistä kertaa ikinä Muumimaailmassa, mikä oli kyllä niin siistiä! Oli ihanaa kerrankin viettää kiireettömästi aikaa koko päivä, vaikka visiitin aluksi saatiinkin varmaan kesän kovimmat rankkasateet niskaamme :D


Elokuu alkoi toisen kummityttöni ristiäisvalmisteluilla, joissa olin apuna, sekä tietysti itse ristiäisillä. Onneksi koronatilanne Suomessa salli tuolloin noiden juhlien järjestämisen, sillä niistä sai näin jälkikäteen ajatellen paljon voimaa tälle sitä seuranneelle syksylle ja talvelle. Vietettiin elokuussa myös viikko mökillä ja käytiin sienessä, saunassa ja vaeltamassa Neitvuorella. Fiilisteltiin Helsingissä Tuomarinkylän upeita auringonkukkapeltoja ja tuotiin muutama kukka tuliaisina kotiinkin maljakkoon. Elokuun lopussa Joe juoksi vielä kaverin kanssa puolimaratonin, huhhuh!


Syyskuussa fiilisteltiin hiljalleen maisemaan hiipivää ruskaa, käytiin vielä yhden pitkän viikonlopun verran mökillä, haukottiin henkeä vuoden kauneimmalle auringonlaskulle mökkilaiturilta käsin ja ihasteltiin Koiramäen Pajutallin upeita syysmaisemia ja kurpitsoja. Käytiin Tampereella päiväreissulla kummityttöni perheen luona, sekä Helsingissä Kansallismuseon Muumi-aiheisessa näyttelyssä.


Lokakuussa hyggeiltiin, ja kävin töissä Triplan synttärihulinoilla. Nuo kolme päivää sain hoitaa Triplan Instagramia ja se oli ihan parasta, rankkaa mutta tosi palkitsevaa! Lokakuussa vietimme Joen kanssa ensimmäistä hääpäiväämme, joskin Murussa nautiskeltua hääpäiväillallista lukuun ottamatta siirsimme juhlinnan töiden vuoksi marraskuulle. Normaalisti lokakuussa olisin järjestänyt halloweenjuhlat, mutta tänä vuonna ne jäivät koronan vuoksi ensimmäistä kertaa välistä lähes vuosikymmeneen.


Marraskuussa pääsimme vihdoin juhlistamaan hääpäiväämme, kun vietimme yön Hotel Havenissa. Oli ihanaa majoittautua ihan ydinkeskustaan ja kävellä illalla upeiden jouluvalojen keskellä Esplanadilla. Vietettiin isänpäivää isäni luona Mikkelissä, enkä tässä vaiheessa vielä tiennyt, ettemme tulisi näkemään ainakaan muutamaan kuukauteen. Kävin vihdoin silmien laserleikkauksessa, josta olin haaveillut lähes kymmenen vuoden ajan. Vieläkään en meinaa iltaisin muistaa, että silmissä ei olekaan mitään pois otettavaa ennen nukkumaanmenoa, heh. Käytiin ihanalla arkivapaalounaalla äitini kanssa Moshi Moshissa, ja kotosalla laitettiin myös jo joulukuusi pystyyn, koska haluttiin nauttia siitä mahdollisimman kauan.


Joulukuussa tehtiin Joen elämän ensimmäinen piparkakkutalo, fiilisteltiin tulevaa joulua ja vietettiin ensimmäistä kertaa sitä ihan vain kahden kesken. Oli hauskaa tehdä jouluruokia ensimmäistä kertaa itse, mutta kyllä kieltämättä tulin siihen tulokseen, että oman perheeni kesken haluan uudistaa ja syödä jouluruokina tulevaisuudessa jotain muutakin, kuin niitä perinteisiä laatikoita. Tykkään niistä kyllä, mutta omassa kodissa joulua viettäessä kukaan muu ei ole syömässä niitä loppuun sitten, kun itse kyllästyy :D Vietettiin uusi vuosi kahden kotona sohvalla, mikä oli ihan täydellisen rento ja rauhoittava lopetus tälle jännittävälle vuodelle.

Bring it on, 2021!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI K. 2020