Slider

Vinkkejä vaatehuoltoon

heinäkuuta 23, 2020

Vaatekaupoissa työskennellessäni sain paljon koulutusta vaatteiden oikeanlaisesta huollosta ja musta oli aina aivan ihana keskustella näistä aiheista asiakkaiden kanssa. Moni ei esimerkiksi tiennyt, että farkut täytyy pestä kaikkien muiden ohjeiden lisäksi myös nappi auki, kuten myös kaikki muut napilliset vaatteet.

Oli aina ilo kuulla kanta-asiakkailta, kuinka he ovat oppineet pitämään huolta kauniista tuotteistaan paremmin minun ja kollegoideni vinkkien avulla! Ja siksi ajattelin jakaa samat, sekalaiset vinkit myös tänne blogin puolelle.


Opettele ja lue pesuohjeet


Kaikista tärkeintä on aina perehtyä tuotteen pesuohjeisiin. Jos pesulapun symboleja ei osaa lukea, löytyy netistä paljon erilaisia taulukoita noiden kuvioiden tulkitsemiseen. Esimerkiksi Teknokemian yhdistyksen sivuilta löytyy hyvät ja selkeät ohjeet. Jos olet pessyt tuotteen täsmälleen ohjeen mukaisesti ja se menee pilalle, se kannattaa reklamoida. Myyjä usein tunnistaa väärin pestyn tuotteen, mutta monesti käy myös niin, että tuotteeseen on tupsahtaneet väärät pesuohjeet ja esimerkiksi kutistuminen tai muu ongelma johtuikin siitä.

Aina kannattaa kysyä!

Oikea pesuaine


Markkinoilla on paljon ”kaikelle pyykille sopiva” –tyyppisiä aineita, mutta itse tykkään kuitenkin käyttää eri pyykeille spesifioituja tuotteita ja koen niillä saavani parhaan lopputuloksen. Voi olla, että jos nämä yleispätevät aineet vielä joskus kehittyvät nykyisestä lisää, siirryn käyttämään vain yhtä – vähentäisihän se pullokuormaa kylppärissä. Tällä hetkellä meiltä löytyy kuitenkin omat aineet silkille/villalle, mustalle pyykille, valkopyykille ja värikkäille. Huuhteluainetta en käytä kuin pyyhkeissä ja petivaatteissa, sekä silloin jos koneessa on ainoastaan sifonkia/polyesteria, koska huuhteluaine ei sovellu elastaania sisältäville vaatteille.

Laita pesuainetta mielummin liian vähän kuin liikaa.

Pese mahdollisimman harvoin


Pesen vaatteitani pesukoneessa itseasiassa todella vähän. Farkut pesen pesukoneessa ehkä 2-4 kertaa vuodessa, koska ne pystyy freesaamaan helposti tuulettamalla tai pakastimeen survomalla. Paikalliset tahrat pystyy poistamaan käsin marseille- tai sappisaippualla. Samat ohjeet pätevät neuleisiin ja oikeastaan kaikkiin vaatteisiin, ja meillä on melkein aina joku vaatekappale pakastimessa! :D Ainoastaan t-paidat, alustopit ja puserot pesen 1-5 käyttökerran jälkeen ihan sen mukaan, miten olen hikoillut.


Pesupussin käyttö


Kaikille vähänkään herkemmille vaatteille kannattaa aina käyttää pesukoneessa pesupussia, jotta niihin ei tule mekaanisen pesun aiheuttamaa kulumaa. Mikään ei ole turhauttavampaa, kuin kauniisti laskeutuva sifonkipusero, jonka etumuksen vetää ruttuun yksi ainoa lanka...

Farkkujen pesu oikein


Farkut kannattaa ensinnäkin pestä mahdollisimman harvoin, koska elastaanikuitu (joka tuo housuihin sen joustavuuden) kärsii jokaisesta pesusta. Aika usein riittää tuuletus ja paikallinen tahranpoisto. Jos farkut on kuitenkin ummehtuneen oloiset ja kaipaavat kokonaisvaltaista freesausta, kannattaa ne pestä. Silloin pese ne aina alhaisessa lämpötilassa, ilman huuhteluainetta, nurinperin, vetskari kiinni ja nappi auki.

Tummia farkkuja (ja tummaa pyykkiä yleensäkin pestessä) pestessä varo, ettet laita liikaa pesuainetta, jotta farkut eivät pesun jälkeen ole täynnä vaaleita raitoja.

Neuleiden kuivatus oikein


Neuleet kannattaa aina kuivata vaakatasossa, koska kosteana neule painaa jonkin verran ja kuivuessaan normaalisti roikkuen se sitten viruu. Voit ennen ripustamista vaakatasoon rullata neuleen ison pyyhkeen sisään, jotta pyyhe imee suurimman osan vedestä ja kuivatus vaakatasossa nopeutuu.


Paikallisten tahrojen poisto marseillesaippualla


Käytän itse paikallisten tahrojen poistoon marseillesaippuaa, jota käytettiin myös vaatealan työpaikoissani sovitettujen tuotteiden ikävien meikkitahrojen puhdistamiseen. Yleensä kastelen tahra-alueen, kostutan sormen päät ja pyöritän sormia hetken marseillesaippuan päällä. Sitten vaan hieron tahraa pyörivin liikkein saippuaisilla sormilla ja lopuksi huuhtelen. Toimii 95% tapauksista! Myös sappisaippua on hyvää erityisesti herkemmille materiaaleille.

Kashmirkampa ja nukkaimuri


Pehmeät ja laadukkaatkin neuleet nyppääntyvät herkästi, mutta näillä kahdella työkalulla niitä saa helposti ja nopeasti freesattua. Kashmirkampa sopii sileälle neulokselle, nukkaimuri ”neulotummalle” ja silmukkaisemmalle pinnalle. Molemmilla lähtee irti paitsi nukkaa, myös neuleen imaisemaa irtopölyä! Neule kannattaa aina käsittelyä varten asettaa vaakatasoon tasaiselle alustalle ja kammata/imuroida neuloksen suuntaisesti. Imuria ei saa painaa liian kovaa, ettei se revi lankoja matkaansa.

Kashmirkampoja myy esimerkiksi Stockmann ja Balmuir, ja nukkaimureita esimerkiksi Clas Ohlson. Mun yksi guilty pleasure on myös siistiä sekä mun että Joen kotiverkkareita tuolla nukkaimurilla, se on niin tyydyttävää! :D Ja kashmirkampa toimii huikean hyvin myös villakangastakeille.

+ Lisää vinkkejä?


Vielä viimeisimpänä haluan vinkata aivan mahtavasta verkkosivusta, suomalaisesta Arkivé Atelierista, josta löytyy paljon hyviä vinkkejä vaatteiden ja kenkien huoltoon. Sivusto on tosi kaunis ja todella inspiroi pitämään huolta omista vaatekaapin helmistä! Lisäksi heillä on verkkokauppa, joka myy näihin tarkoituksiin sopivia tuotteita. Niin ihana konsepti, kannattaa käydä katsomassa.

2 kommenttia:

  1. Hei tää oli tosi hyödyllinen postaus! Mun on jo pitkään pitäny hankkia jonkin sortin nukkaimuri. Voitko avata tota vaatteiden pakastamista vähän lisää? :D Siis laitatko vaan sellasenaan vai jossain pussissa tms? Ja kauan niitä pidät siellä? Entä pakastamisen jälkeen, jätätkö sulaan jonnekin ja sit sit kun on sulanu ja kuivunu niin uudestaan päälle? Tää on ihan uus systeemi mulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! <3 Ja joo, teen sen vaan niin että laitan sen vaatteen muovipussiin ja sit pakkaseen :) Varmaan joku päivä tai lyhyempikin riittäisi, mutta koska aina unohdan ne sinne, menee varmaan viikko :D Ja vaate ei jäädy, kun se on tuossa pussissa ja kun sen on laittanut pakastimeen kuivana, eli on pois ottaessa vaan viileähkö :)

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI K. 2020