Slider

VKO 3/2020: Autokoulua ja matkakuumeilua

tammikuuta 20, 2020

Minä ja joku Ed Sheeranin pikkuveli Lontoossa

Matkakuumetta ilmassa. Kovasti puhuttiin Joen kanssa, ettei tänä vuonna matkusteta muualle kuin Britteihin hänen perhettä ja ystäviä näkemään, mutta jostain syystä kummallakin on ollut kovaa matkakuumetta. Toisaalta olisi ihana kerrankin viettää kunnon kesälomat Suomessa, eikä aina karata ulkomaille. Toisaalta, ulkomailla pääsee paremmin loman makuun. Toisaalta, haluaisimme pysyä säästöprojektissamme. Vaikeita päätöksiä, varsinkin kun kesälomat saa tietoon ja lukkoon vasta kuukausien päästä.

Autokoulun teoriatunneilla. Aloitin vihdoin autokoulun teoriatunnit, iiks! Kukaan ei varmaan oikeasti käsitä tätä, mutta mulle auton ajaminen on ihan yhtä utopistinen ajatus kuin että lähtisin tästä nyt lentokentälle ja alkaisin lentää lentokonetta. Se on aina vähän pelottanut ja jännittänyt, mutta myös innostanut kovasti ja olen tosi hyvällä motivaatiolla liikenteessä (no pun intended, hehe) tämän autokouluprojektini suhteen. Tein jo ensimmäiset neljä pakollista teoriatuntia verkossa ja ilmeisesti nyt saisin jo ilmoittautua teoriakokeeseen jos haluaisin, mutten todellakaan koe olevani siihen valmis. Eli ennen teoriakoetta aion opiskella lisää ja suorittaa pieniä tasotestejä, joita autokouluni verkkopalvelu tarjoaa.


Veljenpoikaa hoitamassa. Pääsin torstaina tekemään ihan lempparihommaani, eli hoitamaan 9-kuukautista veljenpoikaani hetken sillä aikaa, kun äitinsä kävi jumpassa. Hän on ihan paras pieni tyyppi, niin sairaan suloinen ja hauska. Hänellä on myös aivan superpaljon tukkaa, siis varmaan ainakin semmoinen kymmenen senttiä. Tämä on sinänsä hassua, koska mä ja veljeni oltiin molemmat aivan kaljuja kulipäitä elämämme ensimmäiset vuodet :D

Vaatekaapin uudistusta. Kun purin vaatekasseja muuton jälkeen uusiin vaatekaappeihin, tajusin, että iso osa vaatteista, joita nyt omistan, ei vain kuvasta mua. Lisäksi niitä on aivan liikaa ja osa ei toimi yhteen sitten ollenkaan. Osaa käyttäessä olo taas ei ole hyvä, itsevarma tai mukava. Päätinkin siltä istumalta aloittaa hiljakseen pienen uudistusprojektin, eli selasin monta iltaa blogeja ja Instagramia ja kirjoitin samalla ylös mikä miellyttää silmää. Mistä väreistä ja malleista pidän, entä mistä vaatekappaleista. Tämä antoi itseasiassa todella selkeän kuvan siitä, mitä mun vaatekaapissa kannattaisi olla ja hätkähdyttävää oli huomata, etten omista lähes mitään sen tyylistäkään. Aion kirjoittaa tästä projektista vielä lisää!

Aurinkoista uutta viikkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Vaatekaappiprojekti kiinnostaa! Kiinnostais myös joku inspiraatio-"mood board" vai mitä näitä nyt on, ja juttua siitä että mistä tällasta projektia ees lähtis tekeen, koska itellä vähän sama fiilis mutta se tuntuu tosi ylivoimaselta alkaa kartottaan että mikä kiikastaa omassa vaatekaapissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Mulla on vuosia ollut sama ongelma, mutta nyt tuntuu että ehkä hiffasin hyvän tekniikan :D Tuun kirjoittamaan tästä!

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI K. 2020