Slider

Syksyinen viikonloppu

September 21, 2020

Viikonloppu meni ihan huikean nopeasti, ihan kuin sitä ei olisi ollutkaan. Kalenterista kun katsoo, niin kyllä vaan oli. Lauantaina käytiin fiilistelemässä alkavaa ruskaa ja kurpitsakautta Tuusulassa sijaitsevilla Koiramäen Pajutalleilla, jotka vuosittain järjestävät aivan ihanat kurpitsafestivaalit aina näihin aikoihin. Tänä vuonna (koronasta johtuen - yllättääkö tuo lause enää ketään?) varsinaisia festivaaleja ei virallisesti pidetty, mutta paikka oli laitettu silti kauniiksi. Meidän oli tarkoitus ostaa mukaan iso kurpitsa ja pari pientä, mutta sopivaa isoa ei löytynyt ja pienten takia en jaksanut jonottaa kahvilan pitkässä jonossa. Onneksi noita isoja kurpitsoja saa muualtakin, mm. Plantagenista, mutta toki sitä mielellään tukee aina pienempää paikkaa.

Suosittelen ehdottomasti vierailemaan Koiramäen Pajutalleilla, jos kunnon Stars Hollow -vibat iskee. Tuolla pääsee niin syvälle siihen tunnelmaan, että odottaa jo Kirkin tai Babetten ilmestyvän kulman takaa :D Mun visuaalinen silmä niiin nauttii joka ikinen syksy tuosta kauneudesta tuolla. Pihapiiristä löytyy myös suuri kaksikerroksinen lahjatavaraputiikki, jossa on ihania sesonkituotteita. Haluan ehdottomasti vierailla tuolla myös tulevana talvena sitten, kun koko pihapiiri on lumen peitossa ja mulla joulunodotuskutina ja glögihimo päällä...

Täältä löytyy muuten mun postaus viime vuoden kurpitsafestivaaleista.


Pari vuotta sitten ostamani Espritin metsänvihreä satiinihame pääsi jälleen käyttöön, se on päällä aivan ihana ja tosi mukava! En osaa käyttää noin tummanvihreää sävyä kesällä, se yhdistyy mun päässä ehdottomasti syksyyn ja talveen. Olen myös innoissani mustista mokkanilkkureista sekä viininpunaisesta huulipunasta, molempia käytin viime viikolla ahkerasti jo useampaan otteeseen. Ne yhdistettynä neuleeseen jos mitkä tekevät syksytyylin.

Stars Hollow'sta kotiutuessa tehtiin lauantaina kotona itse sushia, Joe ensimmäistä kertaa ikinä ja mä pitkästä aikaa vuosiin. Tampereella asuessa tein sitä vielä tosi usein, en oikein edes tiedä mihin koko homma unohtui Helsinkiin muuttaessa! Tehtiin paljon erilaisia variaatioita lohesta, tonnikalasta, kurkusta, avokadosta ja seesaminsiemenistä. Vähän on taidot päässeet rapistumaan, mutta tästä se taas lähtee, heh. Hyvää oli joka tapauksessa!


Joe uhrautui musta kuvia ottaessa polvistumaan maahan ja sotki sen vuoksi farkkunsa, hups...


Esprit skirt
H&M Premium Quality jumper
Dinsko ankle boots
Gina Tricot bag

Sunnuntaina sain heti aamusta kärpäsen lähteä 24/7 auki olevaan Prismaan ostamaan aivan urakalla erilaisia siivousvälineitä ja -aineita. Meillähän siivoilun hoitaa pääasiassa Joe ja kokkailun allekirjoittanut, mutta kyllä mäkin siivoan joka viikko jotain. En ole sitä halunnut myöntää, mutta kyllä siivoilu on jossain määrin välineurheilua – sitä on niin paljon kivempi tehdä toimivilla välineillä ja tarkoituksenmukaisilla liinoilla.

Ostin meille vihdoin myös kaikkien hehkuttaman universal stonen sekä C.E. Lindgrenin Handy-raapan, jolla voi turvallisesti raapia erilaisia pintoja. Heti eilen kyytiä saivat mm. induktioliesi, uunin sisäpuoli, uunin ovilasi ja uunipellit ilman naarmun naarmua. Avasin ja puhdistin myös kylpyhuoneen viemärin ja asensin sinne sellaisen väliverkon, joka ei päästä läpi hiuksia = helpottaa tulevia siivoiluja huomattavasti. Ai että, miten tyydyttävää! Samaan syssyyn asennettiin kylppäriin katon ja lattian väliin kiilattava kulmahylly, jonka senkin ostin Prismasta.

Kyllä täytyy todeta, että olipas ihana viikonloppu, vaikka sen perusteella ehkä ikäistäni vanhemmalta kuulostankin :D Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!

No comments:

Post a comment

Powered by Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

& KATRI K. 2020